Jääkiekon Liigassa pelataan maanantaina seitsemän ottelua, jolloin runkosarja saadaan päätökseen. Vaasassa yhteen iskevät Sport ja Ilves. Sarjataulukossa kotijoukkue on toiseksi viimeisenä, kun taas tamperelaiset löytyvät kymmenenneltä sijalta. Isännillä olisi voitolla mahdollisuus nousta sarjataulukossa yksi sija korkeammalle, jos KooKoo häviää HPK:ta vastaan, mutta se tuskin aiheuttaa mitenkään valtavaa motivaatiota. Kummallakaan seuralla ei ole tässä vaiheessa siis minkäänlaista pistetarvetta.
Tällä kaudella Sport ja Ilves ovat pelanneet vastakkain viisi kertaa. Mukaan mahtuu lisäksi yksi ottelu harjoituspelin merkeissä. Tamperelaiset ovat olleet niskan päällä, ja muutamia viikkoja sitten käyty viimeisin kohtaaminenhan päättyi Tupsukorvien selvään voittoon maalein 4-0. Tuossa kamppailussa Juho Liuksiala osui kahdesti, Teemu Rautiainen ja Aleksi Mustonen kertaalleen. Tammikuun alussa Sport voitti Tampereella Erik Riskan osumilla, ja silloin osumia viimeisteltiin yhteensä kuusi kappaletta.
Edellisen kerran Sport on voittanut Ilveksen Vaasassa lähes tasan vuosi sitten. Jos mukaan lasketaan kuluvan kauden alla pelattu ystävyysottelu, tamperelaiset ovat voittaneet Vaasassa kolme peräkkäistä kamppailua. Viimeisin siellä käyty taisto päättyi Tupsukorvien voittoon lukemin 2-6, jolloin Liuksiala, Jerry D’Amigo ja Matias Sointu ratkaisivat voiton vierailijoiden eduksi. Liuksiala on ollut nimenomaan Sportia vastaan loistovireessä, ja onpa kaveri tehnyt runkosarjassa jo lähes parikymmentä tehopistettä.
Sportin loppukausi on mennyt katastrofaalisen surkeasti. Tomek Valtonen ei ole saanut miehistöään minkäänlaiseen lentoon, vaan tappioita on tullut ovista ja ikkunoista. Edellisellä kierroksella vaasalaiset hävisivät KalPan vieraana numeroin 4-2, vaikka Tommi Tikka vei ensin altavastaajan johtoasemaan. Sportin lähtökohdat ovat karut, sillä kymmenen viimeisintä ottelua ovat tuottaneet yhtä monta tappiota. Edellisen kerran vaasalaiset ovat voittaneet minkä tahansa pelin helmikuussa Pelicansia vastaan.
Kaksi edellistä ottelua KalPaa vastaan pelannut Sport oli Kuopiossa niin huono, että loppunumerot antoivat taistosta väärän kuvan. Mikäli vaasalaisten maalivahti Mika Järvinen ei olisi pelannut vahvaa kamppailua, lukemat olisivat olleet rumemmat. Hän torjui tolppien välissä 35 kertaa. Kuopiolaisten Denis Godla selvisi 11 laukauksella, joten altavastaajan hyökkäyspelaaminen oli onnetonta. Valtonenhan pyrki hyvissä ajoin aikalisällä saamaan enemmän irti ryhmästään, mutta silläkään ei ollut suurta vaikutusta.
Kun Sport ja KalPa kohtasivat kahdesta ottelusta ensimmäisessä, Aleksi Ainali lukeutui vaasalaisten parhaimmistoon. Hänen johtama ketju oli kotkapaitojen vaarallisin osasto myös Kuopion vierailulla. Taitava keskushyökkääjä tuntuu viihtyvän keltamustien kotijäällä, mutta kolikon toisena puolena etenkin puolustuspelaamisessa hänen seurallaan oli suuria ongelmia. KalPan kolmannen erän maalit syntyivätkin, kun keltamustien hyökkääjät pääsivät ampumaan lähietäisyydeltä pelivälineen verkkoon.
Ilves on ollut runkosarjan loppuhetkillä Liigan kenties kovakuntoisin joukkue. Vierailijat ovat kulkeneet jo pitkään voitosta voittoon, ja sen kunniaksi pudotuspelipaikka varmistui edellisellä kierroksella Lukkoa vastaan. Karri Kiven miehistö on pelannut loukkaantumistenkin keskellä niin hyvin, että Hakametsään ihmiset ovat löytäneet tiensä, ja esimerkiksi raumalaisia vastaan tunnelma oli erinomainen. Kaiken hyvän lisäksi taloustilanne on monen vuoden tauon jälkeen sellainen, että se laittaa väkisinkin hymyilyttämään.
Selvää yksittäistä syytä ei ole sille, että Ilves on noussut tulikuumaksi joukkueeksi. Loukkaantumisten vähentyminen on varmasti yksi asia, jonka avulla tamperelaiset ovat saaneet jalkeille entistä iskukykyisemmän miehistön. Voidaankin sanoa, että pelaajat ovat päässeet pelikuntoon loistavaan aikaan, ja toisekseen Antti Lehtonen on ollut maalillaan erinomainen. Hän on nostanut tasoaan siten, että kaveri on noussut Hannu Toivosen ohi ykkösmaalivahdiksi. Pudotuspeleissä vastuuta on luvassa.
On vielä palattava Ilveksen edelliseen otteluun, jolloin kotiyleisö osoitti viimeiset minuutit suosiotaan seisten. Kivi antoi faneille kiitoksen illan kannustuksesta sekä fanien luomasta tunnelmasta sanoen, että ”Siitä olen viikottain unelmoinut, että näkisi Ilves-yleisön hymyilevän, viirien heiluvan ja lasten kulkevan ylpeinä Ilves-pipo päässä.” Kivi halusi sanoa myös, että pelkästään yleisön voimakas mukanaolo ja pelien näkeminen on se hienoin juttu. Todentotta kannattajat toimivat viimeksi ylimääräisenä pelaajana.
Helmikuun puolen välin jälkeen pelattiin Tapparan ja Ilveksen kohtaaminen, jolloin Tupsukorvat menettivät voiton viimeisten minuuttien aikana, kun runkosarjan tuleva voittaja viimeisteli tasoitusosuman, jota ei olisi pitänyt missään tapauksessa hyväksyä. Tuon taiston jälkeen Kiven miehistö hävisi niukasti Ässille, jonka jälkeen alkoi hurja voittoputki. Se käynnistyi SaiPan kustannuksella jatkuen Sportia vastaan. Tässä kuussa tamperelaiset ovat voittaneet Lukon kahdesti, TPS:n ja KooKoon.
Vieraissa Ilves on hävinnyt edellisen kerran tammikuun lopussa TPS:ää vastaan, jos mukaan ei lasketa ottelua Tapparaa vastaan. Tupsukorvat ovat kolmessa edellisessä matkapelissä tehnyt yhteensä 12 osumaa, mutta toisaalta vastustajat ovat olleet sarjan häntäpäätä. Joka tapauksessa tamperelaisseura on esiintynyt läpi kauden nimenomaan vieraissa vahvasti, sillä kyse on sarjan yhdestä parhaimmasta vierailijasta. Enemmän reissutaistoista pisteitä ovat vain vähemmän yllättäen keränneet Tappara ja TPS.
Pitkävetovihjeet otteluun:
- Ilves voittaa ComeOnin kertoimella 2,40. Panoksemme on 1,5/5.