SaiPa – KooKoo

Jääkiekon Liigassa pelataan perjantaina seitsemän ottelun mittainen kattaus. Samalla maamme korkein sarjataso pyörähtää käyntiin. Lappeenrannassa käydään Kaakon Derby, jossa paremmuudestaan taistelevat SaiPa ja KooKoo. Paikalliskamppailu on erinomainen tapa käynnistää kausi näiden kahden seuran osalta. Kotonaan pelatessaan SaiPa on vähintään lievän ennakkosuosikin asemassa, mutta KooKoo on ollut Lappeenrannassa vaikea vastustaja. Parhaimmillaan maaliskuussa voitto tuli jopa kuuden maalin erolla. Voitto tuli myös joulukuussa.

Viime kaudella SaiPa ja KooKoo pelasivat vastakkain yhteensä kuusi kertaa. Mukaan mahtui myös muutama harjoitusottelu, mutta ne käytiin ennen kauden käynnistymistä. SaiPa on voittanut KooKoon edellisen kerran varsinaisella peliajalla lähes vuosi sitten, jos mukaan ei lasketa harjoitusotteluita. Viime kaudella SaiPa ja KooKoo pelasivat Lappeenrannassa vastakkain kolme kertaa siten, että kouvolalaiset onnistuivat voittamaan kahdesti. Yllättäen vain yksi voitoista meni Kisapuiston isäntien nimiin. Se tapahtui aivan kauden alussa, kun voitto irtosi kotikannattajien iloksi parin maalin erolla.

SaiPa

SaiPassa lähdetään rakentamaan uutta projektia päävalmentaja Tero Lehterän alaisuudessa. Ensimmäistä kautta päävalmentajana toimiva Lehterä pääsee varmasti mieluisaan projektiin, ja viime kauden jälkeen suunta ei ole kuin ylöspäin. SaiPa pelasi viime kaudella Ari Santasen alaisuudessa, mutta Santanen ei saanut lappeenrantalaisia käytännössä missään vaiheessa toivottuun pelivireeseen. Miehistö sinnitteli runkosarjan päätöskierrokset läpi todella junioripitoisella ryhmällä.

Viime kauden jälkeen SaiPassa on tapahtunut päävalmentajan vaihdoksen ohella runsaasti muita muutoksia. Lappeenrannasta muihin maisemiin lähtivät muun muuassa Mikael Kuronen, Simon Backman, William Mäkinen, Ville Vainikainen, Henry Karjalainen, Tomi Leivo ja Tero Koskiranta. Uusina hankintoina keltamustiin ovat liittyneet esimerkiksi Jonatan Tanus, Topi Nättinen, Urho Vaakanainen, David Goodwin, Anssi Löfman ja Bastien Maia. SaiPan materiaali alkavalla kaudella on Liigan yksi heikoimmista, mutta Lehterä on saanut apuvalmentajana muissa seuroissa materiaaleista paljon irti. Hyvänä esimerkkinä Blues taisteli monena kautena kevään yllättäjänä. Lisäksi mies on ollut päävalmentajana nuorten SM-liigassa, mikä on ponnahduslauta isoihin sarjoihin.

Monet varmasti ovat miettineet ja miettivät edelleen, että onko Lehterä liian kokematon SaiPan päävalmentajaksi. Oli kuitenkin selvää, että viime kauden jälkeen Lappeenrannassa piti päästä putsaamaan pöytä ja aloittamaan alusta. Jokainen päävalmentaja on tarvinnut urallaan mahdollisuuden, ja Lehterällä on täydet mahdollisuudet onnistua SaiPassa, vaikka tietenkään ensimmäisellä kaudella odotuksia ei pidä asettaa epärealistisiksi. Sitoutuminen, pelon puute, mielikuvituksen rikkaus ja ahkeruus lukeutuvat Lehterän tärkeimpiin ominaisuuksiin. Hän on odottanut kaksi vuotta pääsemistä Liigamiehistön päävalmentajaksi, ja urallaan hän on menossa eteenpäin.

Vaikka SaiPassa on runsaasti nuoria ja kokemattomiakin pelaajia, kolikon toisena puolena Jussi Markkanen, Ville Koho, Brett Carson ja Anssi Löfman ovat kokeneina pelaajina luomassa pelaajiston selkärankaa. Markkanen on edelleen maalinsuulla parhaimmillaan Liigan yksi parhaimmista maalivahdeista, Kohon merkitystä SaiPalle ei tarvitse edes kommentoida ja Löfman on SaiPalta erinomainen hankinta takaisin tuttuihin maisemiin. Carson on alakerrassa tärkeitä tukipilareita, mutta hän on kärsinyt loukkaantumisista. Viime kaudella mies pelasi 20 ottelussa.

SaiPalla on monta sellaista nuorta pelaajaa, jotka voivat olla kauden tai parin päästä Liigassa kovan tason tekijöitä. Lappeenrantalaisten pelillinen identiteetti on muodostunut viime vuosien aikana erittäin työteliääksi, liikkuvaksi ja taistelevaksi. Nuorista uusista hankinnoista Topi Nättinen, Urho Vaakanainen, Joni Nikko ja Jonatan Tanus sopivat SaiPan pelilliseen identiteettiin erinomaisesti, ja erityisesti kaksikolla Vaakanainen ja Tanus olisi Lappeenrannassa mahdollisuudet ottaa pelaajaurallaan suuret askeleet. Vaakanainen on kuitenkin alkukaudesta muutaman ottelun sivussa.

KooKoo

KooKoo lähtee alkavaan kauteen Tuomas Tuokkolan alaisuudessa. Hän toimi myös viime kauden lopulla oranssimustien penkin takana. Tuokkola on päässyt kesän aikana rakentamaan miehistöä enemmän omannäköiseksi, sillä viime kauden lopulla sellaiseen ei tietenkään ollut mahdollisuutta. KooKoon materiaali on Liigan yksi heikoimmista, mutta pudotuspeleihin pääsy on realistinen tavoite. Kouvolassa viime kaudella ongelmia riitti niin loukkaantumisten kuin peliesitysten kanssa. Samalla monia pelaajia kaupattiin tyhjennysmyynnissä muihin maisemiin. Muutamana nimenä Kai Kantola ja Ryan O’Connor siirtyivät HIFK:n vahvuuteen. Myös Jarkko Malisen ura jatkuu helsinkiläisten vahvuudessa. Tälläisten avainhahmojen lähteminen teki loppukaudesta tietenkin entistä mustemman.

Kesän aikana KooKoo on kokenut merkittävää vaihtuvuutta. Useita avainpelaajia lähti jälleen muihin maisemiin, sillä Kouvolassa eivät jatka enää Juha-Pekka Haataja, Josh Green ja Terry Broadhurst. Heistä Green ei vaihtanut toiseen seuraan, vaan hän lopetti pelaajauransa. Edellämainittujen nimien ohella myöskään Oscar Eklund ei katsonut aiheelliseksi jäädä oranssimustien vahvuuteen. Tässä ei kaikki, sillä Jarkko Immonen ja Mikko Jokelakin lähtivät. Jarkkoa ei kannata sekoittaa JYPin Immoseen, joka on Liigan yksi kovimmista hankinnoista, ja erityisesti omalla pelipaikallaan timanttia.

Vaikka KooKoon materiaali on monelta eri osa-alueelta Liigan yksi huonoimmista, erityistä huolenaihetta tuovat keskustaan liittyvät ongelmat. Greenin ja Malisen siirtojen myötä laadukkaille keskushyökkääjille olisi huutavaa pulaa. Viime kaudella AHL:ssä pelannut Patrick Bjorkstrand on KooKoon yksi uusimmista hankinnoista, ja hänen varassaan tulee olemaan paljon. Jotta Kouvolassa voitaisiin haaveilla pudotuspeleistä, Bjorkstrandin on venyttävä henkilöisellä tasolla koko pelaajauran yhteen parhaimpaan kauteen. Muista keskushyökkääjistä Siim Liivik ja Jan-Mikael Juutilainen ovat tuttuja Liigaa seuraaville. Myös Miikka Pitkänen murtautui viime kaudella Liigassa pelaaviin pelaajiin, kun nuorukainen sai mukavasti vastuuta KalPan vahvuudessa. Pitkästä kannattaa seurata, sillä hänellä on muutaman vuoden sisällä hyvä mahdollisuus nousta Kouvolassa hyvinkin isoon rooliin.

Keskushyökkääjistä siirryessä laitahyökkääjiin ei voi olla mainitsematta Michael Keräsen nimeä. Hänellä on paljon vastuuta omassa roolissa. Muutamia vuosia sitten Keränen oli valtavasti esillä ja kovassa huudossa, mutta sen jälkeen pelaajaura ei ole kehittynyt, vaan se on ottanut takapakkia. KooKoossa Keräselle vastuuta on tarjolla runsaasti, mutta hänen takanaan muissa laitahyökkääjissä on paljon kysymysmerkkejä. Tomi Leivo on varmasti yksi sellainen pelaaja, jolta odotetaan KooKoossa hyvää suorittamista. Harjoitusotteluissa hän on ollut hyvässä pelivireessä, mutta ainakaan SaiPassa mies ei löytänyt kiekollisena kunnollista roolia. Anrei Hakulinen on myös ison potentiaalin omaava laitahyökkääjä, mutta ei hänkään ole toistaiseksi saanut pelaajauralleen selvää kehitystä.

Alkukaudesta KooKoolla on runsaasti ongelmia loukkaantumisten kanssa. Kapealla materiaalilla loukkaantumiset heikentävät iskukykyä kovalla kädellä, ja tässä tapauksessa terveysongelmat keskittyvät puolustukseen. Veeti Vainio ja Robin Jacobsson ovat ensimmäisistä otteluista sivussa, ja heidän lisäkseen ainakaan Henrik Forsberg ei ole pelikunnossa. Erityisesti Jacobssonia KooKoon alakerta kaipaa kipeästi, sillä hänelle olisi tarjolla suurta vastuuta. Ruotsalainen on mukana kokoonpanossa todennäköisesti ensi kuun puolella. Jyri Niemi hankittiin pätkäsopimuksella KooKoon puolustukseen, sillä muuten se olisi ollut Liigaan liian heikko. Parhaimmillaan hän voi pelata itselleen jopa pidempiaikaisen työsopimuksen. Lisäksi mies on pelannut aiemmin Tuokkolan alaisuudessa.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • SaiPa voittaa xx kertoimella 2,10. Panoksemme on 1,5/5.

Kommentoi tai kirjoita arvostelu:

18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.