Ronnie O’Sullivan – Ding Junhui

Snookerin MM-kisoissa ensimmäiset puolivälierät saadaan käyntiin alkavalla viikolla, ja niistä mielenkiintoisin pelataan Ronnie O’Sullivanin ja Ding Junhuin välillä. Odotettavissa on todellista snookerin juhlaa, kun vastaan asettuvat lajin kaksi supernimeä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ”The Rocket” ja hänen kiinalaisvastustajansa eivät ole kohdanneet vuoden 2014 jälkeen, joten viimeisimmästä välienselvittelystä on aikaa. Viisi edellistä kohtaamistahan ovat jokainen menneet englantilaisen eduksi.

Kun O’Sullivan ja Ding iskevät yhteen on sanomattakin selvää, että niin Euroopassa kuin Aasiassa kohtaamista odotetaan valtavalla jännityksellä. Junhui on Kiinan ja samalla koko maanosan ykkösnimi, kun taas ”The Rocket” ei esittelyjä kaipaa edes lajia vähän seuraaville henkilöille. Molempia pelaajia yhdistää myös sellainen tekijä, että paineet ovat kummallakin täysin poikkeukselliset verrattuna muihin snookeristeihin. Kiinalaiselta puuttuu edelleen maailmanmestaruus ja tuskin se tulee tälläkään kerralla.

MM-kisoissa O’Sullivan kohtasi ensimmäisellä kierroksella Gary Wilsonin ja toisella kierroksella vastassa oli Shaun Murphy. Englantilaistähti on tuulettanut voittojaan yllättävän rohkealla tavalla, jota ei olisi osannut kuvitella. Se kuvastaa hyvin, että miten kansansuosikki janoaa menestymistä. Kannattaa myös muistaa, että tällä kaudella yllättävistä tappioista huolimatta tilanne on se, että ”The Rocket” saattaa voittaa kauden kolmesta tärkeimmästä kisasta kaksi, maailmanmestaruuden ja Mastersin.

Murphyä vastaan O’Sullivan teki MM-kisojen tähän mennessä oman suurimman breikkinsä, kun englantilainen naputteli 128 pistettä. Samassa kamppailussa viisinkertainen maailmanmestari teki myös 111 pisteen lyöntisarjan. Lähellekään edellämainituilla lukemilla ei taistella breikkipalkinnon voittamisesta, sillä tällä hetkellä listan kärjessä on Stuart Bingham 138 pisteen suorituksella. O’Sullivan on tehnyt selväksi, että jos breikkipalkinto ei ole tarpeeksi suuri, hän ei tee 147 pistettä, vaikka se olisi mahdollista.

Vaikka O’Sullivan on hävinnyt tällä kaudella paljon sellaisia otteluita, joissa hän on ollut selvässä johtoasemassa, englantilainen on MM-kisoissa erityisesti henkisellä puolella ollut todella vahva. Oma roolinsa on varmasti myös ruokavaliolla, sillä enää O’Sullivan ei syö vain suklaata ja juo limsaa, vaan syöminen on paljon monipuolisempaa. Isot univaikeudetkin ovat takana, mutta ongelmat kattojärjestön kanssa eivät ole ohitse. Ne pitäisi kuitenkin jättää taka-alalle ja palata asiaan MM-kisojen päätyttyä.

Loppukauden aikana Ding on pelannut huomattavasti tasaisemmin verrattuna kuluvan kauden pahimpiin epäonnistumisiin. Jossain vaiheessa kiinalaisen pelaaminen on ollut pahasti sekaisin ja itseluottamus on ollut kadoksissa. Junhui voitti syksyllä Shanghai Mastersin, mutta International Championshipin finaalissa tuli murskatappio Mark Selbylle. ”Star of the East” on todistanut pystyvänsä voittamaan suuria turnauksia, mutta niin pitkään kuin maailmanmestaruus puuttuu, niin kauan odotuksia on lunastamatta.

MM-kisoissa Ding kohtasi ensimmäisellä kierroksella huippulahjakkaan Zhou Yuelongin, kun taas toisella kierroksella vastassa oli Liang Wenbo. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Junhui pelaa vasta kolmannella kierroksella ensimmäistä kertaa Aasian ulkopuolista pelaajaa vastaan. ”Enter the Dragon” teki kahdella ensimmäisellä kierroksella muun muuassa 136 ja kahdesti 132 pisteen breikit sekä mukaan mahtuivat myös 113 ja 111 pisteen lyöntisarjat. Liangia vastaan voitto ratkesi vasta katkaisufreimissä.

Saattaa olla Dingin kannalta hyvä asia, että MM-kisat käydään Aasian ulkopuolella, sillä kiinalainen pääsee keskittymään paremmin oman pelin kehittämiseen eikä yleisön tuomiin entistä suurempiin paineisiin. On sanomattakin selvää, että ihmiset tulevat katsomaan O’Sullivania, mutta Aasiassa kiinnostaa alkeellinenkin tieto snookerista, joten paikalla on runsaasti Junhuinkin suuria kannattajia. Historialla ei merkitystä, mutta kannattaa vielä muistaa, että ”The Rocket” on vienyt häntä pelistä toiseen.

O’Sullivan ja Ding saattavat tarjota hyviä maksimibreikin yrityksiä. Eri asia on, että haluaako englantilainen sen tehdä, jos palkintopotti on hänestä liian pieni. O’Sullivan on ollut MM-kisoissa todella keskittynyt, ja hän on ollut itseasiassa parhaimmillaan, kun erityisesti Selbyä on pidetty suurimpana voittajasuosikkina. Loppuun on hyvä vielä mainita, että Judd Trumpin putoaminen aikaisin tarkoitti sitä, että suuri yleisö haluaisi varmasti O’Sullivanin finaaliin siten, että John Higgins olisi vastustajana. Kyseisellä kaksikolla olisikin kaaviossa loistava mahdollisuus tarjota vielä kerran klassikkokohtaaminen.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • O’Sullivanin voitto xx kertoimella 1,55. Panos on 2,5/5.
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.

Nitro on kuukauden valintamme. Pikakasino ja nopeat kotiutukset. Myös vedonlyönti!

nitrocasino.com