Snookerin Kiinan avointen karsinnat käydään tällä viikolla. Perjantaina urakkansa aloittaa myös Suomen Robin Hull, joka kohtaa ensimmäisellä ja samalla viimeisellä karsintakierroksella walesilaispelaaja Gareth Allenin. Voittaja pääsee mukaan pääsarjaan, joka käydään vähän ennen MM-kisoja. Hull ja Allen eivät ole kohdanneet aikaisemmin, joten tämä on ensimmäinen välienselvittely.
Viiteen edelliseen otteluun Hull on saalistanut neljä voittoa. Suomalainen on ollut viime aikoina erinomaisessa pelivireessä, ja jo pidemmän aikaa hän on hävinnyt ainoastaan huippupelaajia vastaan. Viimeisin tappio tuli Marco Fulle, joka on snookerkiertueen kenties kovakuntoisin pelaaja. Hull selvitti tiensä German Mastersin pääsarjaan ihan äskettäin, ja Berliinissähän pelit alkavat helmikuun alussa.
Skotlannin avoimet käytiin joulukuussa ja se oli Hullin edellinen turnaus. Siellä hän selvitti tiensä kolmannelle kierrokselle. Suomalainen ei ole lokakuun jälkeen hävinnyt kuin huippupelaajille, sillä lokakuussa tappio tuli Tom Fordille, mutta sen jälkeen häviöt ovat olleet vain Ronnie O’Sullivanin tai vastaavan tasoisia pelaajia vastaan. Hull on siten pärjännyt loistavasti keskitason pelaajia vastaan.
Loppuvuoden aikana Hull onnistui voittamaan hieman tunnetuimmista pelaajista Luca Brecelin, Michael Whiten ja Matthew Stevens. Varsinkin voitto ”The Lightningia” vastaan oli erinomainen, koska se tuli niin selkeästi. Hull oli niin Pohjois-Irlannin avoimissa kuin Skotlannin avoimissakin kolmannella kierroksella ja ne ovat olleet hyviä suorituksia, sillä alkukaudella ei tullut menestystä sitäkään vertaa.
Allen on ollut snookerkiertueen yksi heikoimpia pelaajia. Kymmeneen edelliseen otteluun walesilainen onkin saalistanut vain kaksi voittoa. Kaveri tunnetaan hieman hätäisestä pelityylistä, sillä mies ei mieti usein lyöntivalintoja tarpeeksi ja se näkyy tuloksissa. Allen haastoi syksyllä Stephen Maguiren ja loppuvuodesta Robert Milkinsin, mutta kahta voittoa lukuunottamatta tappioita on tullut jatkuvasti.
Edellisen kerran Allen pelasi Skotlannin avoimissa ja siellä hän nappasi juuri toisen voittonsa pitkään aikaan. Ross Muir kaatui ottelussa, jossa käytiin täydet seitsemän freimiä. Kamppailun taso ei häikäissyt, mutta etukäteen oli tiedossa, että tiedossa on erittäin tasainen ottelu. ”G-Force” sortui Muiriakin vastaan yllättäviin pussitusvirheisiin, mutta henkisesti katkaisufreimin voitto on komea suoritus.
Tälläiset ottelut lukeutuvat niihin, joista Hullin pitäisi voitto napata. Maailmanlistallakin herroilla on eroa noin 50 sijaa. Suomalainen lähtee peliin ehdottomana ennakkosuosikkina rauhallisuutensa, paremman breakbuilder-osaamisensa avulla ja tietenkin hyvällä itseluottamuksella varustettuna, sillä hänen kuntokäyrä on vahvassa nousussa, kun taas Allenhan ei tätä menoa viihdy kauaa Main Tourilla.
Pitkävetovihjeet otteluun:
- Hull voittaa Unibetin kertoimella 1,45. Panoksemme on 1,5/5.