Snookerin China Championshipin karsinnat jatkuvat maanantaina. Kahden erittäin hyökkäävän, rohkean ja agressiivisen pelaajan välisessä kohtaamisessa Englannin Robert Milkins ja Kiinan Zhao Xintong iskevät yhteen. Kamppailun voittaja pääsee pelaamaan edellämainitun turnauksen pääsarjaan. Kerroinasettelussa Milkins ja Zhao ovat asetettu yhtä todennäköisiksi voittajaehdokkaiksi, mutta näkemyksemme mukaan kokenut englantilaispelaaja lähtee peliin kuitenkin lievänä ennakkosuosikkina.
Heti alkuun pitää mainita muutama sana ottelun luonteesta. Kuten aivan aluksi kerroimme, Milkins ja Zhao ovat molemmat erittäin hyökkääviä pelaajia. Pelit halutaan voittaa hyökkäämisellä ja breikkien tekemisellä. Monet kokeneet pelaajat ovat edelleen hieman varovaisempia pelaajia verrattuna uuden sukupolven kavereihin, mutta 41-vuotias englantilainen ei peruuttele tai ota taka-askelia. Zintongkin on snookerkiertueen yksi hyökkäävimmistä pelaajista, mutta hänen safetypeli on kuitenkin heikko kohta.
Alkaneelle kaudelle Milkins sai parhaimman mahdollisen aloituksen. Englantilainen murskasi Riika Mastersin karsinnoissa Aditya Mehtan freimein 4-1. Tuossa kamppailussa voittanut osapuoli mätti 78 ja 74 pisteen breikit. Toisessä erässä englantilainen ei saanut pistettäkään, kun taas hänen vastustajansa teki silloin useassa eri lyöntisarjassa 61 pisteen verran. Milkins antoi kahdessa viimeiseksi jääneessä freimissä Mehtalle yhteensä vain noin parikymmentä pistettä, joten voittajastahan ei jäänyt epäselvyyttä.
Jos Milkinsin kausi sai hyvän alun, Zhaolla se meni täysin penkin alle. Zintong hävisi saman turnauksen karsinnoissa kokenutta Mark Davisia vastaan voittamatta freimiäkään. Tuossa taistossa nähtiin kaksi yli viisikymppistä, joista molemmat menivät englantilaisen nimiin. Ne olivat 73 ja 60 pisteen breikkejä. Selvistä tappionumeroista huolimatta pitää muistaa, että kiinalaisnuorukainen olisi voinut voittaa ainakin neljännen ja samalla viimeisen freimin. Sehän ratkesi viimeisellä mustalla vahvan yleispelaajan eduksi.
Suurin ongelma Milkinsin pelaamisessa liittyy hänen pääkoppaansa. Henkinen puoli ei ole koskaan ollut englantilaisen vahvuus. Mikäli ”The Milkman” ei kävisi ajoittain kuumana ja tekisi suutuspäissään tyhmiä ratkaisuja, miehellä olisi todellisuudessa hyvät mahdollisuudet taistella jopa ranking-turnausten voittamisesta. Kyse ei ole mistään kauden suurimmista kilpailuista, mutta joku Riika Mastersin tyyppinen juttu kylläkin. Toki tähänkin mennessä gloucesterilainen ollut monessa turnauksessa semifinaaleissa.
Viime kausi oli Zhaolta huono verrattuna Milkinsiin. Siinä missä englantilainen oli Walesin avoimissa semifinaalissa, Skotlannin avoimissa puolivälierissä ja vaikkapa Intian avoimissa neljännesvälierissä, aasialaisnuorukainen hävisi lähes säännöllisesti turnausten ensimmäisellä tai toisella kierroksella. German Masters oli mukava poikkeus, kun Xintong pääsi neljännesvälieriin. Riika Mastersissakin paikka aukesi kolmannelle kierrokselle, mutta vastustajien taso oli huonoa ja kaavio antoi siihen tilaisuuden.
Milkins hävisi viime kauden lopulla MM-kisojen karsintojen jo ensimmäisellä kierroksella. Se oli shokkitulos, mutta toisaalta hetkeä aiemmin englantilainen oli lähellä voittaa toisessa kilpailussa jopa Mark Selbyn. Milkinsin suurin vastustaja on hän itse – kyse on huippulahjakkaasta pallonlyöjästä, jonka pelaamista on viihdyttävää katsoa. Ero hänen ja Zhaon välillä muodostuu kuitenkin safetypelissä, sillä 41-vuotias englantilainen on siinä askeleen edellä. Tähän iso syy löytyy jo merkittävästä kokemuserosta.
Pitkävetovihjeet otteluun:
.