Real Madrid – Betis

Jalkapallon Espanjan La Ligassa käydään sunnuntaina Real Madridin ja Betisin välinen kohtaaminen. Sarjataulukossa kotijoukkue on tällä hetkellä toisena, kun taas vierasjoukkue löytyy alemman keskikastin tuntumasta. Seurojen välinen piste-ero on 32 pistettä isäntien eduksi. Vaikka andalucialaiset eivät ole varmuudella kuivilla putoamistaistelun suhteen, suurempi pistetarve on ehdottomasti madridilaisten suunnalla, sillä mestaruustaistelu käy jälleen kuumana erityisesti Barcelonaa vastaan.

Edellisen kerran Real Madrid ja Betis ovat pelanneet vastakkain vajaa puoli vuotta sitten, jolloin madridilaiset voittivat käsittämättömästi numeroin 1-6. Tuossa kamppailussa andalucialaisten kotiyleisö joutui todistamaan hyvin yksipuolista kamppailua, kun Iscon, Karim Benzeman ja Cristiano Ronaldon johdolla loppunumerot menivät rumiksi. Maalintekoyrityksiä voittanut osapuoli rakensi 51-prosenttisella pallonhallinnalla 22 kappaletta. Vihreävalkoisetkin loivat maalintekoyrityksiä sentään 13 kappaletta.

Kaikki kilpailut mukaanlukien viiteen edelliseen otteluun Real Madrid on saalistanut kolme voittoa. Valkopaidat pelasivat äskettäin Mestarien liigan neljännesvälierien jälkimmäisen osaottelun Napolia vastaan, jolloin voitto irtosi lukemin 1-3. Loppunumerot olivat jopa tarpeettoman suuret, koska pienemmilläkin lukemilla madridilaiset olisivat menneet jatkoon. Sergio Ramos ja Alvaro Morata vastasivat Italiassa Real Madridin maaleista. Lisäksi yksi osuma syntyi vastustajan omana. Maalintekoyrityksiä espanjalaiset rakensivat 49-prosenttisella pallonhallinnalla 13 kappaletta.

Tuttuun tapaan Real Madridin ottelut ovat olleet erittäin runsasmaalisia. Kaikki kilpailut mukaanlukien viiteen edelliseen kamppailuun jokaisella kerralla osumia on tehty kolme kappaletta tai enemmän. Esimerkiksi viimeisimmässä sarjataistossa Valkoisen talon isännät kaatoivat Eibarin maalein 1-4. Tuossa kamppailussa 4-3-3 systeemissä esimerkiksi Ronaldo ei ollut käytettävissä lainkaan, vaan portugalilaistähteä lepuutettiin Italian reissulle. Tilastojen valossa loppunumerot olivat kieltämättä rajut.

Vaikka Real Madrid on viimeistellyt komeita maalimääriä, kotijoukkueen puolustuspelaaminen on ollut kaikkea muuta kuin vakuuttavaa. Jos emme keskity Napolia vastaan käytyyn kohtaamiseen, esimerkiksi Las Palmas teki Valkoisen talon isännille kolme osumaa. Hetkeä aiemmin Villarreal teki madridilaisten verkkoon kaksi maalia ja Eibarkin osui tolppien väliin. Jättiseura pelasi myös parisen viikkoa sitten Valenciaa vastaan, ja tuossa kamppailussa Lepakot voittivat hieman yllättäen lukemin 2-1.

Real Madridin tavoin Betis on pelannut paljon runsasmaalisia otteluita. Vierasjoukkue on kylläkin saalistanut viiteen edelliseen kamppailuun vain yhden voiton, mutta yleisöystävällisestä seurasta on ollut kyse, sillä harvassa ovat olleet taistot, joissa osumia olisi tehty esimerkiksi alle kolme kappaletta. Viime pelissä andalucialaiset kokivat tappion Real Sociedadille numeroin 2-3. Hävinneen porukan osumat merkattiin Aissa Mandille ja Antonio Sanabrialle. Maalintekoyritykset menivät vihreävalkoisten eduksi, joten loppunumerot eivät antaneet koko totuutta. Pallonhallinta oli puolestaan baskimaalaisten heiniä.

Viimeisimmässä vierasottelussaan Betis nappasi kolme pistettä Malagan kustannuksella. Tuossa kamppailussa Jonas Martin ja Sanabria vastasivat vierailijoiden osumista. Maalintekoyrityksiä andalucialaiset rakensivat 39-prosenttisella pallonhallinnalla 11 kappaletta, ja he pelasivat tuolloin varsin puolustavalla 5-4-1 systeemillä. Toiseksi edellisessä vierasottelussahan Betis hävisi Granadalle murskalukemin, ja kyseisessäkin kamppailussa andalucialaiset olivat liikenteessä viiden alakerralla.

Vielä joitain viikkoja sitten Real Madridin terveystilanne oli huolestuttava, mutta loukkaantumisia ei ole enää käytännössä lainkaan. Gareth Bale on sivussa pelikiellon takia eikä Raphael Varane ole kokoonpanossa, mutta siihen ne jäivätkin. Betisillä Martin on ainoana pelaajana loukkaantuneena. José Carlos Ramírez on ehtinyt palaamaan andalucialaisten harjoituksiin. Koska vierailijat pelaavat yhden pelin Deportivoa vastaan ennen sunnuntaita, terveystilanne kannattaa katsoa uudelleen viikonloppuna.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa Unibetin kertoimella 2,08. Panoksemme on 1,5/5.
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.

Nitro on kuukauden valintamme. Pikakasino ja nopeat kotiutukset. Myös vedonlyönti!

nitrocasino.com