Real Madrid – Bayern München

Jalkapallon Mestarien liigan tiistain odotetuimmassa ottelussa yhteen iskevät Euroopan kaksi suurseuraa, kun Real Madrid ja Bayern München taistelevat paremmuudestaan. Tiedossa on monella tavalla erittäin mielenkiintoinen ja kiehtova kohtaaminen, mutta sellaisesta jauhaminen on turhaa, koska se on itsestäänselvyys. Tälläisiin otteluihin ei kyllästy koskaan, ja ei varsinkaan tällä kerralla, kun espanjalaiset venyivät avauskohtaamisessa lievään yllätysvoittoon maalein 1-2, joten selvä etu on heillä.

Voidaan heti aluksi palata takaisin Real Madridin ja Bayern Münchenin ensimmäiseen kohtaamiseen. Tuossa kamppailussa pelipaikkana toimi tottakai saksalaisten kotiareena, joka pääsi ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran juhlimaan 25. peliminuutilla Arturo Vidalin onnistuttua maalinteossa. Hieman ennen puoliaikaa sama kaveri pääsi yrittämään toisen osuman tekemistä rangaistuspotkusta, mutta se oli heikko yritys. Toisella puoliajalla Cristiano Ronaldo käänsi kahdella maalilla pelin yksin valkopaitojen eduksi. Espanjalaisten voitto ei ollut pelitilanteisiin nähden vääryys, sillä he rakensivat maalintekoyrityksiä 22 kappaletta, ja myös pallonhallinta oli niukasti 51-prosenttisesti madridilaisille.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Bayern München rakensi ensimmäisessä kohtaamisessa maalintekoyrityksiä 11 kappaletta, mutta niistä ainoastaan kolme suuntautui vastustajan maalia kohden. Thomas Müller ja kumppanit saivat luotua maalintekoyrityksiä sen verran, että voittaminen oli täysin mahdollista, mutta parhaille maalintekopaikoille pääseminen ja niiden hyödyntäminen jäi kovin vajavaiseksi. Bayern München pelasi kotonaan 4-2-3-1 systeemillä Real Madridin 4-3-3:sta vastaan. Robert Lewandowski ei ollut saksalaisten käytettävissä, sillä puolalainen on kärsinyt terveysongelmista. On sanomattakin selvää, että hänen merkitys punapaitojen menestykselle on suuri.

Vaikka Real Madridille riittäisi jatkopaikan saavuttamiseen esimerkiksi maaliton tasapeli, valkopaitojen pelitapaan sellainen ei sovellu lainkaan, vaan rohkeaa ja avointa hyökkäysvoittoista jalkapalloa tullaan näkemään. Espanjalaisjätti ei tule etenkään omien kannattajien edessä peruuttelemaan, vaan jatkopaikka halutaan napata aidosti pelaamalla. Tietenkin on selvää, että mikäli toisella puoliajalla tilanne on vaikkapa tasapelissä, madridilaiset voivat pelata vähemmän rohkeammin ja kytätä enemmän vastaiskujen saantia.

Espanjan La Ligassa Real Madridin tilanne on aivan erilainen verrattuna Bayern Müncheniin, sillä vierasjoukkue voi keskittyä rauhassa Mestarien liigan voittamiseen, koska Saksan Bundesliigan voittaminen on käytännössä varmaa. Espanjalaisilla taistelu mestaruudesta on tiukkaa Barcelonan kanssa, joka pelaa Mestarien liigassa keskiviikkona. Itseasiassa kaksi edellämainittua seuraahan kohtaavat El Clasicossa viikonloppuna, ja sillä on poikkeuksellisen suuri merkitys mestaruudelle.

Edellisellä La Ligan kierroksella Real Madrid meinasi sortua yllättävään pistemenetykseen, mutta Sporting Gijon kaatui lopulta maalein 2-3. Tuossa kamppailussa voittanut osapuoli rakensi maalintekoyrityksiä 18 kappaletta 69-prosenttisella pallonhallinnalla. Isco oli madridilaisten suurin tähti viimeisteltyään kaksi maalia ja yksi merkattiin myös Alvaro Moratan nimiin. Bayern Münchenilla ei ollut sen sijaan voitokas kenraaliharjoitus, sillä he jäivät Bundesliigan parissa maalittomaan tasapeliin Leverkusenin kanssa. Punapaidat loivat 66-prosenttisella pallonhallinnalla maalintekoyrityksiä 21 kappaletta, joten voittohan olisi ollut ansaittu. Saksan ykkönen pelasi viimeksi 4-2-3-1 systeemillä.

On tullut varmasti selväksi jo monia kertoja viimeisten viikkojen aikana, että Real Madrid on ottelusta toiseen onnistunut maalinteossa vähintään kerran. Pitää mennä kauaksi viime vuoteen, jos haluaa löytää pelin, jolloin kotijoukkue olisi jäänyt maaleitta. Bayern Münchenin tilanne on hieman toinen, sillä heidän pelivire ei ole odotetun hyvä – Hoffenheimia vastaanhan tuli yllättävä tappio ilman tehtyjä osumia, vaikka maalintekoyrityksiä punapaidat loivat kylläkin komeasti 64-prosenttisella pallonhallinnalla 21 kappaletta.

Varsinkaan tälläisessä ottelussa ei ole merkitystä, että miten Real Madrid ja Bayern München ovat pelanneet omien maiden pääsarjoissa selvästi heikompia seuroja vastaan. Kaikki kilpailut mukaanlukien saksalaiset ovat kolmeen viimeiseen vieraspeliin tehneet yhteensä vain yhden maalin, mutta keskittyminen on ollut varmasti nimenomaan Mestarien liigan puolella, sillä Saksan rajojen sisäpuolella ei ole pelattavaa. Mestarien liigan viimeisimmässä vierasottelussahan punapaidat tekivät viisi osumaa.

Viimeisten viikkojen aikana Real Madridin puolustuspelaaminen selvästi heikompiakin seuroja vastaan on osoittanut omat haavoittuvaisuutensa. Vaikkapa Las Palmas teki Santiago Bernabeulla maaleja peräti kolme kappaletta. Madridilaiset ovat kaikki kilpailut mukaanlukien pelanneet kymmenen viimeisintä peliä siten, että yhdeksän kertaa heitä vastaan on onnistuttu maalinteossa. Epävarmaa puolustuspelaamista ei voida laittaa loukkaantumisten piikkiin, sillä Gareth Balea ja Pepeä lukuunottamatta Real Madridilla ei ole loukkaantumisia. Javi Martinez on Bayern Münchenin puolelta taistellut pelikielto-ongelmien kanssa. Lisäksi ainakin Mats Hummelsin pelaaminen on epävarmaa. Myöskin Lewandowskin pelikunto on tietenkin hieman epävarmaa, koska olkapääongelmat eivät taida olla edelleenkään aivan ratkenneet.

Vieraissakin Bayern München pyrkii pelaamaan Real Madridin tavoin aktiivista, rohkeaa ja agressiivista jalkapalloa. Heidän on onnistuttava maalinteossa, sillä muussa tapauksessa espanjalaiset menevät jatkoon. Odotusarvo on, että avauspuoliajalla nähdään osumia ja se avannee peliä yhä rohkeammaksi. Saksalaisten lähtökohdat ovat kieltämättä oudot, koska kaikki kilpailut mukaanlukien neljä viime ottelua ovat tuottaneet vain yhden voiton. Siitä huolimatta heillä on hyvä mahdollisuus päättää kausi jättipottiin.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Yli 3 maalia Pinnaclen kertoimella 1,64. Panos on 1,5/5. Tasan 3 maalilla saa panoksen takaisin.
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.

Nitro on kuukauden valintamme. Pikakasino ja nopeat kotiutukset. Myös vedonlyönti!

nitrocasino.com