Real Madrid – Atletico Madrid

Jalkapallon Mestarien liigan ottelutarjontaa, Real Madrid ja Atletico Madrid iskevät yhteen Euroopan kovimman seurajoukkuekilpailun välierävaiheen ensimmäisessä välienselvittelyssä. Otteluparin voittaja tulee kohtaamaan finaalissa joko Monacon tai Juventuksen. On sanomattakin selvää, että Madridin kahden jättiläisen kohtaaminen herättää tunteita myös sellaisten katsojien osalta, jotka eivät seuraa lajia päivittäin. Tälläisiin peleihin ei kyllästy koskaan, ja panoksiahan ei voisi saada juurikaan isommaksi.

Heti alkuun on hyvä sanoa, että Real Madrid ja Atletico Madrid tuntevat toisensa äärimmäisen hyvin. Esimerkiksi Real Madrid ja Barcelonakin tuntevat toisensa erittäin tarkkaan, mutta kahden Madridin alueen jättiläisen kohtaamisessa tiedetään tarkasti viimeistä piirtoa myöten. Madridilaisseurat ovat kohdanneet viime vuosina niin monta kertaa La Ligassa kuten myös eri cup-kilpailuissakin. Mestarien liigan finaalissa valkopaidat ja punavalkoiset iskivät yhteen ensin keväällä 2014 ja uudelleen 2016.

Jos verrataan Real Madridin ja Atletico Madridin viimeisimpiä kohtaamisia Mestarien liigan semifinaaleihin, eroavaisuus on helppoa huomata. Esimerkiksi La Ligan puolella kohtaamisissa on pelattu 90 minuuttia ja se on ollut sillä siisti, mutta välierien puolella tarvitaan kaksi kohtaamista jatkopaikan metsästykseen. Pidempi ottelutapahtuma antaa ennakkosuosikille tietenkin pelivaraa, ja punavalkoisten kahdesta Mestarien liigan finaalitappiosta huolimatta valkopaidat ovat ennakkosuosikeita.

Atletico Madrid on Mestarien liigan kestomenestyjä, mutta se ei ole samalla viivalla Real Madridin kanssa, joka on ollut monta vuotta putkeen vähintään välierissä. Vaikka La Ligassa he menettäisivätkin mestaruuden, Mestarien liigan puolella henkinen vahvuus ja venymiskyky on ollut poikkeuksellista. Kun Madridin jättiläiset ovat kohdanneet kahdessa Mestarien liigan finaalissa, pienet voittavat asiat ovat menneet Madridin ykkösseuralle. He ovat osanneet voittaa ne. Punavalkoiset olisivat pelillisesti voineet hyvin onnistua voittamaan, mutta äärirajoilla rangaistuspotkuissakin ennakkosuosikki näytti suuruutensa.

Real Madrid on pelannut lähes 60 virallista ottelua putkeen niin, että he ovat onnistuneet maalinteossa vähintään kerran. Edellisen kerran valkopaidat jäivät nollille vuonna 2016 Mestarien liigan välierässä Manchester Cityä vastaan, kun seurat kohtasivat ensimmäisessä osaottelussa. Cristiano Ronaldo on ollut tietenkin yksittäisenä pelaajana tärkein pelaaja, mutta Alvaro Morata ja Isco ovat tälläkin kaudella tehneet La Ligassa enemmän maaleja kuin Karim Benzema, joka on osunut tolppien väliin sarjapeleissä yhdeksän kertaa. Ranskalaiskärki on Mestarien liigassa ollut madridilaisten toiseksi paras maalintekijä.

Valmistautuminen Mestarien liigan ensimmäiseen välierään sujui Real Madridilta voitokkaasti, kun valkopaidat nappasivat La Ligassa kolme pistettä Valencian kustannuksella. Ronaldo ja Marcelo vastasivat voittaneen osapuolen osumista siten, että madridilaiset rakensivat 60-prosenttisella pallonhallinnalla maalintekoyrityksiä 20 kappaletta. Muodostelmana toimi 4-3-3, mutta sarjakakkonen sai maalia kohden laukauksia vain viisi kappaletta, joten parhaille maalintekopaikoille pääsy jäi vajaaksi.

Huhtikuun aikana Real Madrid pelasi kotonaan kaikki kilpailut mukaanlukien viisi ottelua, ja otteluohjelma oli armoton, sillä he pelasivat Atletico Madridia, Barcelonaa ja Bayern Münchenia vastaan. Valenciankaan kohtaaminen ei ole tunnetusti sieltä helpoimmasta päästä, mutta kuluvalla kaudella Lepakkolauma on alisuoriutunut. Real Madrid on kymmeneen viimeiseen kotiotteluun yhdeksän kertaa tehnyt minimissään kaksi maalia, kun mukaan lasketaan eri kilpailut. Ainoa poikkeus tapahtui juuri Atletico Madridia vastaan, vaikka ennakkosuosikki rakensi silloinkin maalintekoyrityksiä 20 kappaletta.

Atletico Madrid on ollut viime aikoina vähämaalinen, jos mukaan ei lasketa viime sarjaottelua Las Palmasia vastaan, jolloin punavalkoiset onnistuivat maalinteossa viidesti. Tuolloin Kevin Gameiro oli loistovireessä onnistuttuaan maalinteossa kahteen kertaan. Voittanut osapuoli ei kuitenkaan rakentanut kuin kahdeksan maalintekoyritystä, joten loppunumerot antoivat pelistä turhan rajun kuvan. Kaikki kilpailut mukaanlukien raitapaidat ovat neljään viime otteluun vain kerran tehneet yli yhden maalin.

Espanjan rajojen sisäpuolella Atletico Madrid on onnistunut menestyksekkäästi puolustuspelissään Real Madridia vastaan, mutta viimeisimpiin kohtaamisiin poiketen tällä kerralla alakerrassa suurin ongelma on löytymässä oikealta laidalta. Juanfran ja Sime Vrsaljko ovat yleensä sillä paikalla pelaamassa, mutta kumpikin ovat loukkaantuneena sivussa. Myöskään José Giménez ei ole ainakaan avauskohtaamisessa pelikunnossa. Lucas Hernández ottanee paikan oikeana laitapuolustajana, vaikka hänen pelipaikka on vasemmalla laidalla. Muutos oikeaan laitaan ei kuitenkaan ole suuri, sillä puolustuksessa varsinkin tälläisessä ottelussa tehdään niitä, jotka on moneen kertaan todettu hyviksi.

Myös tällä kerralla Atletico Madridin puolustuspelaamisen suurin ongelma on Ronaldo. Punavalkoiset tulevat puolustamaan syvältä, joten kukaan ei ota portugalilaista miesvartiointiin. Kun valkopaitojen ykköstähti saa pallon ja pääsee kääntymään, hänen pysäyttämisensä oli jopa Bayern Münchenin alakerralle liikaa vaadittu. Se tarkoittaa, että Diego Simeonen miehistön pitäisi pystyä ohjaamaan miehen laitaan, ja itseasiassa hän ei mene enää niin usein kaverin puolustajasta ohi kuin vuosia sitten.

Valtava mielenkiinto pelikentän ulkopuolella liittyy juuri Simeoneen, sillä hänen alaisuudessaan kaksi Real Madridille koettua Mestarien liigan finaalitappiota varmistavat, että menestymisen nälkä on äärimmäisen iso. Ei taida olla kaukaa haettua, sillä argentiinalaisluotsi on Euroopan yksi parhaimmista kääntämään tälläiset asetelmat oman seuran eduksi. Muutenkin hän on ollut jo niin pitkään madridilaisten penkin takana, että mies tuntee tarkoin ryhmänsä vahvuudet ja heikkoudet suhteutettuna Real Madridiin.

Kertoimia otteluun:

  • Tasapeli 3,75 Bet365 (100€ bonus)
  • Atletico Madrid 5,25 Bet365 (100€ bonus)
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.