Netin rahapelimarkkinoiden liikevaihto on kasvanut melko tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Monet alan suurimmat yritykset ovat tätä nykyä pörssiyhtiöitä. Alaa seuraamattomilta nopea nousu on saattanut livahtaa ohi.
Vuonna 2015 netin rahapeleihin panostettu rahamäärä oli yli 16 miljardia euroa. Tästä luvusta on vähennetty rahapelaajien itselleen saamat voitot. Vuoden 2017 lukemat tulevat näyttämään varmasti vielä suuremmilta. Vuonna 2020 summan ennustetaan European Gaming And Betting Associationin mukaan olevan jo 25 miljardia euroa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut kasvu ei siis ole suinkaan vielä taittumassa.
Viimeaikaista kasvua ovat suurelta osin ollut mahdollistamassa mobiiliteknologian kehitys. Viimeistään nyt se alkaa olla sillä tasolla, että pelaaminen on mobiilista käsin yhtä sujuvaa kuin esimerkiksi pöytätietokoneelta. Ainakin Pohjoismaissa mobiililaitteilla tapahtuva pelaaminen onkin jo ylittänyt perinteisellä tietokoneella pelaamisen.
Alan merkittävistä toimijoista suurinta kasvua ennustetaankin LeoVegasille, joka on painottanut tekemistään todella vahvasti mobiilipelaamiseen.
Netin rahapelimarkkinan koostumus
Moni saattaa mieltää netin rahapelit lähinnä nettipokeriksi. Pokeribuumi on kuitenkin jo taittunut vuosikausia sitten, ja perinteiset netissä pelattavat pöytä- ja kolikkopelit ovat kirineet ohi. Näiden osuus on 16 miljardin summasta on 3,9 miljardia euroa. Vedonlyönti pysyttelee yhä suurimpana 5,9 miljardin euron osuudellaan.
Huolimatta 2000-luvun pokeribuumin väistymisestä liikkuu pokerissakin vielä rahaa 2 miljardin euron verran. Pokerin osuus tulee kuitenkin todennäköisesti tekemään lähivuosina yhä enemmän tilaat muiden pelien nousulle.
Kasvussa on myös nettilotto, jonka osuus vuoden 2015 markkinoista oli 2,9 miljardia euroa.
Uusimpana tulokkaan nettirahapelaamisessa on livekasinopelaaminen. Tällä tarkotetaan videoyhteyden kautta tapahtuvia, oikeiden jakajien kanssa pelattavia kasinopelejä. Pelkästään livekasinopelien tuottamiseen keskittynyt Evolution Gaming listautui Tukholman pörssiin vuonna 2015. Evolution Gamingin livekasinoa hyödyntää mm. Codeta.
Rahapeliyhtiöt ja piensijoittajan salkku
Rahapelit ja nettikasinot ovat siitä mielenkiintoinen sijoituskohde, ettei yleinen taloudellinen tilanne vaikuta alan yhtiöihin samalla tavalla kuin monen muun alan. Ihmiset pelaavat uhkapelejä riippumatta siitä, ovatko ajat hyviä vai huonoja.
Alalta löytyy nykyisin jo useita pörssiyhtiöitä, joiden joukosta löytyy mielenkiintoisia kohteita sijoittajille. Arvokkain yhtiö on Lontoon pörssiin vuonna 2016 listautunut Betfair. Se on arvioitu yli 10 miljardin arvoiseksi.
Naapurimaistamme Ruotsista ja Norjasta löytyy useita pelialan pörssiyhtiöitä. Mm. poistetun, poistetun, iGamen ja poistetun omistava Kindred löytyy Tukholman pörssistä. Muita merkittäviä tutustumisen arvoisia ruotsalaisyhtiöitä ovat mm. Cherry ja Mr. Green. Näistä Mr. Green ei löydy Tukholman pörssistä, vaan vaihtoehtoisesta kauppapaikasta Aktietorgetista.
Norjalainen Gaming Innovation Group eli GIG on listautunut Oslon pörssiin.
Gaming Innovation Groupin kohdalla etuna voidaan pitää monipuolisuutta. Yhtiö ei ole tyytynyt pelkkään kasinoiden pyörittämiseen, vaan se kauppaa lisäksi muille kasinoille todella suureen suosioon noussutta kasinoalustaa. Lisäksi se harjoittaa itse kasinomarkkinointia affiliate-toiminnallaan.
Itse rahapeliyhtiöiden lisäksi markkinoiden kasvu onkin nostanut myös kasinoita markkinoivia affiliaatti-firmoja menestykseen. Suurin näistä on brittiläinen XL Media, joka listautui Lontoon pörssiin vuonna 2014. Ruotsalaisomisteinen, Maltalla toimiva Catena Media on affiliaateista toiseksi suurin.
Kasinopelien valmistajien ehdoton markkinajohtaja on ruotsalainen NetEnt. Sen osakekurssi seurailee hyvin pitkälti muuta rahapelimarkkinaa. Yhtiön aseman voidaan katsoa kuitenkin olevan varmempi kuin yksittäisten pelintarjojajien. NetEntiltä pelejä ostavat käytännössä kaikki eurooppalaiset nettirahapelejä tarjoavat tahot. Yhtiö lähti mobiilipelien kehitykseen mukaan vuonna 2011, ja sen Touch-mobiilipelialusta on palkittu alansa parhaana.
Netin rahapelimarkkinoiden säätely ja siihen liittyvät sijoittajan riskit
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että rahapelialan sääntely on entisestään vähentymässä. Suomen rahapelimonopoli alkaa olla Euroopan kummajainen, Ruotsikin on lähivuosina siirtymässä lisenssijärjestelmään. Tuoreimpia jo lisenssijärjestelmään siirtyneitä maita ovat Italia ja Tanska. Lisenssijärjestelmä sallii ulkomaisten peliyhtiöiden markkinoille tulon, kunhan ne hankkivat toiminnalleen lisenssin.
Suljettuja markkinoita ovat esimerkiksi USA ja monet Aasian maat. Näiden markkinoiden avautuminen veisi koko rahapelialan täysin uudelle tasolle. Avautumista ei kuitenkaan ole näköpiirissä, joten spekulaatio on toistaiseksi turhaa.
Lakimuutokset ovatkin riskin paikkoja rahapeliyhtiöihin sijoittavalle. Esimerkiksi vuonna 2006 USA kielsi nettipelaamiseen liittyvät rahansiirrot kokonaan romahduttaen siellä suunnalla toimivat netin rahapelimarkkinat.
Vastaavanlaisia tiukkoja kieltoja ei kuitenkaan ole näköpiirissä, sillä Euroopan komissio ei katso järin hyvällä monopoleja ja suljettuja markkinoita. Suunta on siis vahvasti kohti yhä avoimempaa markkinaa ja uusia kasvumahdollisuuksia. Uudet lisenssijärjestelmät tulevat todennäköisesti suosimaan vanhoja, suuria toimijoita joille korkeiden lisenssimaksujen maksaminen ei tule tuottamaan ongelmia.
Tämä artikkeli ei ota kantaa kannattaako nyt alan osakkeisiin sijoittaa. Kirjoittajalla on itsellään tätä kirjoittaessa Gaming Innovation Groupin osakkeita ja vahvassa harkinnassa Cherryn osakkeet. Cherry on tehnyt hyvää tulosta ja sen tuotteet vakuuttavat. Kun Gaming Innovation Groupilla on tarjota yksi pelialan innovatiivisimmista kasinoista poistettu on Cherryllä puolestaan useita laadukkaita peliyhtiötä, joista mm. Comeon ja Cherry casino tarjoavat sekä vedonlyönnin että kasinopelit. Lisäksi Cherryltä löytyy vuodesta toiseen menestyvä Suomikasino.
Lue myös: