Pelicans – Ässät

Jääkiekon Liigassa käydään keskiviikkona yksi ottelu, kun hyvässä pelivireessä oleva Ässät matkustaa Lahteen. Kotijoukkueena toimii Pelicans, joka on sarjataulukossa tällä hetkellä seitsemäntenä. Vierailijat ovat viidentenä kaksi pistettä enemmän keränneenä. Molemmat seurat ovat jättäneet itsestään viime aikoina hyvän kuvan, ja odotettavissa onkin tapahtumarikas kohtaaminen.

Historian valossa Ässät on ollut Pelicansille vaikeasti voitettavissa. Edelliset kolme kohtaamista on mennyt porilaisseuran eduksi. Viimeisin välienselvittely käytiin Lahdessa vain noin viikko sitten, ja tuossa kamppailussa patapaidat voittivat numeroin 2-3. Charles Bertrand, Tommi Paakkolanvaara ja Jarno Kärki vastasivat punamustien maaleista. Voitto-osuma syntyi päätöserän puolivälissä ylivoimalla.

Kun Pelicans ja Ässät kohtasivat Lahdessa noin viikko sitten, se oli seurojen ensimmäinen kohtaaminen mastokaupungissa aikalailla tasan vuoteen. Joukkueet pelasivat sitä ennen vastakkain viimeksi samassa pelipaikassa tammikuussa vuonna 2016. Tuolloin turkoosipaidat voittivat numeroin 4-0, ja Johannes Alanne oli kaukalon kuningas kahdella tehopisteellä. Peli ratkesi käynnössä jo avauserässä.

Edellisellä kierroksella Pelicans järjesti todellisen shown murskaamalla HIFK:n maalein 8-3. Kamppailu lähti helsinkiläisiltä väärään suuntaan heti alusta alkaen. Vili Sopanen viimeisteli kolme maalia, sekä Antti Erkinjuntti ja Ilkka Kangasniemi antoivat hyvää taustatukea. Juhani Tyrväinen kunnostautui puolestaan maalisyöttöjen merkeissä. Jere Myllyniemi teki paluun isäntien maalinsuulle pitkästä aikaa.

Kotonaan Pelicans on ollut tammikuun aikana erittäin runsasmaalinen. HIFK-ottelu ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun lahtelaiset viimeistelevät hurjia maalimääriä. Lukko kaatui äskettäin turkoosipaitojen kotijäällä lukemin 7-3. Tuolloin Juha Leimu pommitti useamman maalin, mutta valitettavasti hän on ollut jälleen loukkaantumiskierteessä. Kaveria tarvitaan varsinkin ylivoimatilanteissa.

Lahdessa urheilullisuus ja fyysisyys on viety Petri Matikaisen johdolla äärimmäisyyksiin. Kun Pelicansin peliesitykset eivät miellytä, valmennusosaston palaute on hyvin selkeää. Hyvänä esimerkkinä näin tapahtui JYPiä vastaan, kun lahtelaisten peli hajosi vastustajan avausmaalin jälkeen. Tuolloin turkoosipaidat olivat mukana ennen ensimmäistä takaiskua. Loppunumerot olivat kuitenkin selkeät.

Ässät on hyvässä pelivireessä, sillä porilaiset ovat kolmen ottelun voittoputkessa. Vierasjoukkue murskasi edellisellä kierroksella SaiPan numeroin 5-1. Keltamustia kurittivat varsinkin Bertrand, Ville Korhonen ja Simon Suoranta. Ottelu alkoi patapaitojen kannalta erinomaisesti, sillä he pääsivät pelaamaan heti ylivoimalla onnistuen maalinteossa. Kärki teki avauserän lopulla eroksi jo kolme osumaa.

Viiteen edelliseen otteluun neljä voittoa saalistanut Ässät on tehnyt edellämainituissa kamppailuissa yhtä taistoa lukuunottamatta joka kerralla vähintään kolme osumaa. Porilaisten parhaimmat pistemiehet ovat olleet Korhonen ja Suoranta. Hieman yllättäen Bertrand on sisäisessä pistepörssissä vasta neljäntenä Jussi Makkosenkin takana. Pelicansilla on ollut toistaiseksi vastustajaa enemmän maalintekovoimaa.

Jos Ässät pääsisi pelaamaan ottelun Porissa, patapaidat olisivat ennakkosuosikeita. Kyse on erinomaisesta kotijoukkueesta, jonka kuntokäyrä on Liigan yksi parhaimmista. Ässien ylivoiman kanssa on ollut paljon parantamista, mutta loistava alivoimapeli yhdessä toimivan maalivahtipelin kanssa on tuonut hyviä tuloksia. Lisäksi Niko Ojamäki ja Kärki ovat saaneet maalittomat putkensa poikki.

Kuuteen edelliseen kotiotteluun neljä voittoa napannut Pelicans osoitti viimeksi hurjaa hyökkäysvoimaansa, ja lahtelaiset löysivät ratkaisijoita laajalla rintamalla. Matikainen oli tyytyväinen lataukseen, viimeistelyn tehokkuuteen, sen tylyyteen ja parantuneeseen alivoimapeliin. Lahtelaiset ovat päässeet lataamaan akkuja rankan viime viikon jälkeen, sillä neljään päivään oli peräti kolme peliä.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Yli 4 maalia Pinnaclen kertoimella 1,57. Panoksemme on 1,5/5.
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.