OTTO KASINO EI OLE ENÄÄ SUOMALAISILLE. Katso mieluummin:
Kesäkuussa julkaistiin kaksi uutta, todella lupaavan oloista kasinoa. Nämä kasinot ovat Caxino Casino sekä Otto Kasino. Kasinovuosi 2020 on muutenkin ollut toistaiseksi yllättävänkin hyvä, vaikka aivan alkuvuodesta vielä vaikuttikin heikommalta. Loppukevät ja alkukesä ovat tuoneet vuoden kasinojulkaisuiden joukkoon huomattavaa parannusta.
Alla esittelemme näistä mainitut kaksi kasinoa. Ihan jo tässäkin vaiheessa tosin voi todeta, että Otto Kasino voittaa tämän vertailun selkeästi. Sillä on nimittäin kaksi huomattavaa etua Caxinoon verrattuna. Otto Kasino on ainoastaan suomalaisille suunnattu, ja se on myös pikakasino. Jostakin käsittämättömästä syystä Caxino Casino ei ole rekisteröintivapaa pikakasino.
Otto Kasino
Vaikka vuosi on vasta puolivälissä, voidaan jo sanoa että Otto Kasino oli vuoden 2020 odotetuin kasinojulkaisu. Tämä ei tietenkään päde esimerkiksi Euroopan laajuisesti, sillä kyseessä on ainoastaan suomalaisille tarkoitettu kasino. Mutta suomalaiset pelaajat ovat odottaneet jo iät ja ajat kieli pitkällä uutta pelipaikkaa Kindred Groupilta. Mainittu yhtiö on vastuussa muun muassa sellaisista suomalaisten ikisuosikeista kuin Kolikkopelit.com ja Casinohuone. Molemmat näistä ovat olleet suomalaisten rakastamia pelipaikkoja jo yli vuosikymmenen ajan.
Mutta kun Kolikkopelit.com on perustettu vuonna 2010 ja Casinohuone vuonna 2006, oli tosiaankin korkea aika jo uudelle Kindred Groupin eksklusiivisesti suomalaisille suunnatulle kasinolle.
Otto Kasino on todennäköisesti hakenut nimellään mielleyhtymiä kaikkien suomalaisten tuntemiin Otto-automaatteihin. Valitettavasti kasinolta rahan nostaminen ei kuitenkaan ole yhtä helppoa kuin käteisautomaatista. Toki joskus tuurilla saattaa jotain ulos tullakin.
Pikakasinoksi Otto Kasinolta löytyy eräs hyvä puoli, jota kaikilla pikakasinoilla ei ole. Se nimittäin tarjoaa uusille pelaajille bonuksia. Uudet pelaajat saavat 50 käteiskierrosta Gemixiin, ja lisäksi muutamia erilaisia palkkioita jotka sisältävät muita etuja. Käteiskierrokset eroavat tavanomaisista ilmaiskierroksista siten, ettei niillä ole lainkaan kierrätysvaatimuksia. Ne ovat täten moninkertaisesti arvokkaampia kuin kasinoiden yleensä tarjoamat ilmaiskierrokset.
Winota bonukset
- Bonus 1: 100% 500€ asti + 100 ilmaiskierrosta
- Bonus 2: 200% 100€ asti
- Bonus 3: 200€ cashback
Muitakin etuja on varmasti jatkossa tulossa kampanjoiden muodossa, jos Otto Kasinosta yhtään samanlaista kehitetään kuin yhtiön muista pelipaikoista. Esimerkiksi Casinohuone ja Kolikkopelit.com nimittäin tunnetaan siitä, että niiltä löytyy aivan jatkuvasti loistavia kampanjoita sekä kilpailuja.
Pelivalikoima Otto Kasinolla on todella suuri. Pelien määrä lasketaan tuhansissa, ja pelkästään pelivalmistajia on saatu mukaan useita kymmeniä. Tämä on melko tyypillistä Kindred Groupin kasinoille, joilla valikoimat ovat aina kohdallaan.
Otto Kasinon omistava Kindred Group operoi Otto Kasinoa Maltan pelilisenssillä. EU-maana Maltan lisenssi takaa verovapaat voitot myös meille suomalaisille EU-kansalaisille. Kun kyseessä on pelkästään suomalaisille suunnattu kasino, lienee hieman turha edes mainita että sivusto sekä asiakaspalvelu ovat suomenkielisiä.
Caxino Casino
Caxino Casino oli niin ikään todella odotettu vuoden 2020 julkaisu. Se on Rootz Ltd-nimisen yhtiön toinen kasino. Yhtiö tunnetaan noin vuotta aiemmin julkaistusta Wildz-kasinostaan, joka sai todella hyvän vastaanoton pelaajien keskuudessa.
Caxino on erittäin hyvä kasino, mutta tuskinpa olin ainoa joka odotti sen itsestäänselvästi olevan rekisteröintivapaa pikakasino. Mutta se ei sitä ainakaan kuukautta julkaisemisensa jälkeen ole.
Käsittämätöntä!
Oma mututuntuma kun sanoo, ettei suomalaisille suunnattujen uusien kasinoiden kilpailuun kannata enää näin vuonna 2020 lähteä ilman rekisteröintivapautta. Asia on hieman eri vanhempien jo asemansa vakiinnuttaneiden kasinoiden kohdalla, joskin monet niistäkin ovat muuntautuneet pikakasinoiksi.
Caxinolla tuntuu kuitenkin olevan luottoa tekemiseensä, tai sitten pikakasinoksi muuttuminen on vain jostakin syystä viivästynyt. Muuta vikaa siitä on vaikea löytää, jos nyt edellä mainittuakaan voi viaksi välttämättä laskea.
Se tarjoaa uusille pelaajille erittäin hyvän 100% bonuksen 200 euroon saakka sekä vielä päälle 100 ilmaiskierrosta. Kierräysvaatimukset ovat bonuksilla sekä ilmaiskierroksilla erittäin alhaiset, vain 35-kertaiset.
Caxino bonukset
Pelejä on pelattavana noin 1300 kappaletta, eli varmasti lähes kenelle tahansa riittävä määrä. Livekasinokin löytyy. Sivustolta ja asiakaspalvelusta löytyy suomen kieli, vaikka Suomi ei ainoa kohdemaa kasinolla olekaan.
Caxino Casino on otettu hyvin vastaan, ja sille voi povata menestystä myös tulevaisuudessa. Voisi kuitenkin veikata siihen kohdistuvan kovia paineita muuttaa itsensä pikakasinoksi. Pikakasinoihin pikkuhiljaa täysin tottuneet suomalaispelaajat kun tuskin kovin helposti enää kallistuvat perinteisen rekisteröinnin kasinoiden puoleen, jos valita täytyy.
Lukuunottamatta esimerkiksi Otto Kasinoa ja muutamaa muuta pikakasinoa, on Caxino Casino kaikesta huolimatta vuoden 2020 huippujulkaisuja.