Jalkapallon Mestarien liigan karsinnat jatkuvat tiistaina viiden ottelun voimin. Ranskan illassa yhteen iskevät Nice ja Napoli. Miehistöt pelasivat vastakkain viikko sitten saapasmaan ylpeyden kotiyleisön edessä, ja tuossa kamppailussa turkoosipaidat nappasivat voiton maalein 2-0. Se tarkoittaa, että nizzalaisten on onnistuttava maalinteossa varsinaisella peliajalla minimissään kaksi kertaa, mikäli he haluavat jatkaa Mestarien liigassa pidemmälle. Kamppailu on valittu Ylen tv-kanavilla näytettäväksi.
Palataan vielä Nicen ja Napolin ensimmäiseen osaotteluun. Kohtaamisesta ei jäänyt tapahtumia puuttumaan, vaikka maaleja nähtiinkin vain muutama kappale. Niistä ensimmäinen merkattiin Dries Mertensin nimiin, kun pelikellossa oli vain 13 minuuttia. Hän on valitettavasti tällä hetkellä loukkaantuneena. Toinen osumista merkattiin Jorginhon nimiin, kun pelikellossa oli 70 minuuttia. Hetkeä myöhemmin Vincent Koziello ja Alessane Plea hankkivat Nicen puolelta punaiset kortit, joten se vaikeuttaa ranskalaisten urakkaa merkittävästi. Ulosajot tapahtuivat toisista minuutin sisään.
Nicen ja Napolin ensimmäisessä kohtaamisessa voitto meni pelitilanteisiin nähden oikeaan osoitteeseen. Italialaiset rakensivat maalintekoyrityksiä 51-prosenttisella pallonhallinnalla 21 kappaletta ranskalaisten kuutta maalintekoyritystä vastaan. Turkoosipaidat pelasivat rohkealla 4-3-3 muodostelmalla vastustajan 4-3-2-1 systeemiä vastaan. Nizzalaisilta puuttui viimeksi tähtipelaajat Mario Balotelli ja Wesley Snejder, mutta patonkimaan ylpeyden päävalmentaja Lucien Favre toivoo tehokaksikon pelaavan ratkaisuottelussa. Kuitenkaan varmaa heidän pelaaminen ei ole vieläkään.
Entistä suurempia kokoonpano-ongelmia Nicelle aiheuttaa vahvat huhut, joiden mukaan norsunluurannikkolaista Jean Seria on viety Barcelonaan. Favre on kuitenkin kertonut, että norsunluurannikkolainen on tänään kotijoukkueen kokoonpanossa. Serilla on erittäin tärkeä rooli nizzalaisten keskikentän keskustassa, mutta avausosassa ranskalaisten suurempi ongelma oli muutaman seurakaverin hölmöileminen, ja sitä kautta hyökkäyspelaamisen lähes olemattomuus.
Kaikki kilpailut mukaanlukien Nice on kymmeneen edelliseen kotiotteluun jäänyt maaleitta ainoastaan kerran. Ranskalaiset pelasivat viime viikonloppuna oman maan pääsarjassa kotikamppailun Guingampia vastaan voittaen maalein 2-0. Tuolloin maalinteossa onnistuivat Plea ja Remi Walter. Pallonhallinta oli 57-prosenttisesti voittaneen miehistön eduksi, joka rakensi maalintekoyrityksiä 4-3-3 muodostelmalla 14 kappaletta. Vastustaja sai ainoastaan yhden laukauksen isäntien maalia kohden.
Napoli pelasi viime viikonloppuna ensimmäisen ottelun Serie A:ssa kaatamalla Veronan vieraissa lukemin 1-3. Turkoosipaidoilta maalinteossa onnistuivat Arkadiusz Milik ja Faouzi Ghoulam. Lisäksi veronalaisten Samuel Souprayen teki oman maalin. Kymmenisen minuuttia ennen loppua Elseid Hysaj otti Napolin puolelta punaisen kortin, ja kyseisestä tilanteesta Veronalle tuomittiin rangaistuspotku. Siitä he viimeistelivät illan ainokaisen. Napoli loi 22 maalintekoyritystä 62-prosenttisella pallonhallinnalla tutulla 4-3-3 muodostelmalla, joten voitto meni oikeaan osoitteeseen.
Kesän harjoitusotteluissa Napoli oli erinomaisessa pelivireessä, ja edellisen kerran saapasmaan ylpeys on jäänyt maaleitta missä tahansa kamppailussa helmikuun lopulla Atalantaa vastaan. Sen jälkeen turkoosipaidat ovat pelanneet monta kymmentä ottelua niin, että he ovat joka kerralla onnistuneet maalinteossa. Napoli on päässyt pelaamaan ilman loukkaantumisongelmia, joten heidän itseluottamus ja lähtökohdat ovat vahvat. Yksikin maali Ranskassa tekisi Nizzan urakasta valtavan.
Nicellä ei ole mikään hengenhätä onnistua maalinteossa nopeasti, mutta ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen pitäisi tehdä yksi maali. Jos niin ei tapahdu, toisella puoliajalla isännät joutuvat ottamaan valtavia riskejä. Napolin hyökkäyskalusto on ollut heti alkukaudesta erinomaisessa pelivireessä, ja italialaisseura on pärjännyt vieraissakin vahvasti. He eivät ole jääneet tämän vuoden aikana vieraissa maaleitta kertaakaan. Lähtökohtien valossa useampaa maalia on syytä odotella.
Pitkävetovihjeet otteluun:
- Molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa Bet365 kertoimella 1,67. Panoksemme on 2/5.
Mr. Bet bonukset
- Bonus 1: 150% 150€
- Bonus 2: 100% 300€
- Bonus 3: 50% 500€
- Bonus 4: 100% 550€