Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sen kierroksen yksi mielenkiintoisimmista otteluista käydään, kun heikossa pelivireessä oleva Rennes matkustaa Marseillen vieraaksi. Sarjataulukossa kotijoukkue on tällä hetkellä kuudentena, kun taas vierasjoukkue on kymmenentenä. Seurojen välinen piste-ero on kolme pistettä. Voitolla isännät voisivat päästä aivan neljännen sijan kantaan, joka veisi Eurooppaan.
Historian valossa Marseille ja Rennes ovat pelanneet tapahtumarikkaita otteluita. Edellisen kerran seurat ovat iskeneet yhteen viime syksynä, jolloin punamustat voittivat maalein 3-2. Tuossa kamppailussa Bafetimbi Gomis oli loistavassa pelivireessä viimeisteltyään molemmat turkoosipaitojen osumat. Viiteen edelliseen välienselvittelyyn mukaan mahtuu oikeastaan vain yksi erityisen vähämaalinen ottelu.
Kaikki kilpailut mukaanlukien Marseille on viiteen edelliseen otteluun saalistanut kolme voittoa. Turkoosipaitojen kannalta ongelmallista on se, että omien kannattajien edessä tulee hyvin menestymistä, mutta vieraissa on paljon vaikeampaa. Marseille nauttii keskimääräistä suurempaa kotietua, ja kymmeneen edelliseen kotiotteluun alla on kahdeksan voittoa, yksi tasapeli ja sama määrä tappioita.
Viimeisimmässä vierasottelussaan Marseille hävisi Nantesille maalein 3-2. Se oli hyvä esimerkki turkoosipaitojen vieraspelaamisesta, jossa on paljon parantamisen varaa. Heidän maalit merkattiin tuolloin jälleen Gomisille. Maalintekoyrityksiä hävinnyt osapuoli rakensi 67-prosenttisella pallonhallinnalla 11 kappaletta. Dimitri Payet toi myös viime taistossa lisää hyökkäysvoimaa Marseillen vahvuuteen.
Kotonaan kymmeneen edelliseen otteluun Marseille on jäänyt maaleitta itse ainoastaan yhden kerran. Se tapahtui loppusyksystä kamppailussa Bordeauxia vastaan, jolloin kohtaaminen päättyi maalittomaan tasapeliin. Turkoosipaidat ovat kovalla prosentilla tehneet kotonaan kahta tai kolmea maalia joka pelissä, joskin mukaan mahtuu yksi suuri takaisku, kun tammikuun puolessa välissä tuli selkäsauna Monacolta.
Rennesin pelivire on huolestuttava. Vierasjoukkue on pelannut useita tasapelejä alkuvuoden aikana, mutta voittoja ei meinaa tulla vahingossakaan. Punamustat pelasivat viimeisimmässä pelissä runsasmaalisen tasapelin Niceä vastaan ja se oli periaatteessa hyvä suoritus, mutta tasapelejä pelaamalla hyvä ei heilu loppukaudelle. Rennes on voittanut viimeksi minkä tahansa pelin vuoden alussa.
Kaikki kilpailut mukaanlukien Rennesin hyökkäyspelaaminen on ollut jäässä, sillä kymmeneen edelliseen otteluun vierasjoukkue on vain kahdesti tehnyt kaksi maalia tai enemmän. Nizzalaisia vastaan punamustat rakensivat maalintekoyrityksiä 14 kappaletta 37-prosenttisella pallonhallinnalla. Morgan Amalfitano ja Giovanni Sio vastasivat seuran osumista, jotka molemmat syntyivät avauspuoliajalla.
Vieraissa Rennes on voittanut edellisen kerran sarjaottelun lokakuussa. Toki myöhemmin punamustat ovat voittaneet yhden kamppailun cupin puolella alasarjaseuraa vastaan, mutta tästä on helppoa päätellä, että Marseillen kotietu näyttelee entistä suurempaa roolia. Rennesille maalinteko on vieraissa ollut vaikeaa, sillä cupin taistoa lukuunottamatta enemmän kuin yhden maalin aikaansaanti on ollut tuskaisaa.
Hyvä asia Rennesin kannalta on se, että vierailijoiden puolustuspelaaminen on toiminut varsin hyvin. Kun punamustat ovat olleet reissussa, heitä vastaan ei ole vähään aikaan tehty samassa taistossa useita maaleja. Toisaalta Rennesin on pakko parantaa omaa hyökkäyspelaamistaan, sillä muuten vastustajille riittää usein voittoon yksikin osuma. Kysehän on siis keskimääräistä tasapeliherkemmästä ryhmästä.
Marseillen terveystilanne ei ole muuttunut viime aikoina mihinkään, sillä muutamat pitkäaikaispotilaat jatkvat loukkaantuneina. Rennesin tilanne ei ole yhtä hyvä, sillä viime ottelusta Yoann Gourcuff on sivussa ja niin hän tekee ilmeisesti nytkin. Rais M’Bolhi siirtyi alkuvuodesta punamustiin, mutta hän ei ole pelannut seurassa vielä lainkaan. Afrikan mestaruuskisojen jälkeen terveys on ollut heikolla tolalla.
- Ottelun näyttää Unibet TV
Pitkävetovihjeet otteluun:
- Marseille voittaa Unibetin kertoimella 1,69. Panoksemme on 1/5.