Jokerit – TsSKA Moskova

Jääkiekon KHL:ssä pelataan maanantaina neljä ottelua. Suomalaisittain Jokerit on pakkovoiton edessä, jotta kausi jatkuisi vielä tämän illan jälkeen. Vastustajana toimii TsSKA Moskova, jolla on kolmen voitetun ottelun etulyöntiasema. Lähes kaikki paineet ovat helsinkiläisten suunnalla, sillä moskovalaiset eivät ole vielä jatkossa, mutta toinen jalka siellä siitä huolimatta on. Ottelusarja voi päättyä pahimmillaan tänään.

Lopputulosten valossa Jokerit on ollut vain hieman TsSKA Moskovaa huonompi, mutta sille on syynsä, että miten jokainen kohtaaminen on mennyt vierasjoukkueen nimiin. Moskovalaiset omaavat niin tappavan tehokkaan pelisysteemin, jossa ei ole ainuttakaan vapaamatkustajaa, ja joka tiukoissa paikoissa on parhaimmillaan. Venymiskyky on mieletön, ja sellaista ei ole ollut tarpeeksi Jokereilla.

Tähän mennessä Jokerit pelasi parhaimman ottelunsa edellisessä pelissä. Isännät nousivat varsinaisella peliajalla kahden maalin takaa tasoihin Brian O’Neillin ja Tommi Huhtalan osumilla, mutta vain hetkeä myöhemmin TsSKA Moskova meni jälleen johtoon. Osuma merkattiin Alexander Popovin nimiin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Ville Lajunen tasoitti ottelun, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi.

Sunnuntaina Jokereiden pelaajilla oli vapaaehtoinen harjoitussessio jäähallilla, ja suurin osa pelaajista saapuikin valmistamaan itseään tähän iltaan. Isäntien puolustaja Topi Jaakola sanoi seuran sivustolla, että ”yksi iso juttu playoffseissa on, miten pystyy parantamaan ja reagoimaan sarjojen sisällä. Tässä suhteessa pelasimme ehdottomasti parhaan pelimme eilen”. Lopputulos oli vain hyvin raadollinen.

Hyvä asia Jokereiden kannalta on, että kolmannessa kohtaamisessa helsinkiläiset saivat ylivoimalla mukavasti onnistumisia. TsSKA Moskova istui rangaistusaitiossa 12 minuuttia, ja isännät tekivät sillä aikaa kaksi osumaa. Jokerit ampui kohti Ilja Sorokinia 32 kertaa vastustajan tehdessä niin 28 kertaa, joten loppunumerot olivat todentotta kovat. Myös aloitukset menivät komeasti altavastaajan nimiin.

Historialla tuskin on merkitystä, ja Jaakola Jokereiden sivustolla myöntää, että kolmen tappion takaa on vaikea tulla sarjavoittoon, etenkin kun vastassa on TsSKA:n kaltainen hyvin vähän mahdollisuuksia vastustajalle antava koneisto. Kuitenkin yhden pelin voittamalla Jokerit voisi järkyttää moskovalaisten tasapainoa, ja huippuryhmähän on menettänyt ennenkin tälläisen johtoasemansa pudotuspeleissä.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Jokerit ei ole missään pelissä onnistunut vielä hankkimaan itselleen johtoasemaa, sillä TsSKA Moskova on tehnyt avausmaalin ensimmäisessä ja kolmannessa pelissä avauserässä, kun taas toisessa pelissä se tapahtui toisessa erässä. Jokerit on tullut kolmesti rinnalle, mutta johtomaalia ei ole vielä nähty. Johtoasemassa juuri heitä vastaan pelaaminen on sarjan vaikeinta.

On täydellisen selvää, että TsSKA Moskovan valmennusosasto ei hyväksy minkäänlaista sooloilua, vaikka Jokereiden jatkoonpääsy on turhankin epätodennäköistä. Vierasjoukkue voi kuitenkin joutua hyvänolon tunteeseen, ja mikäli Jokerit voi kääntää pienet marginaalit edukseen, kotivoitto on täysin realistista. Rima on kuitenkin sellaisissa korkeuksissa, että vain täydellinen suoritus kelpaa tänään.

Terveystilanteesta voidaan sanoa se, että Roope Talaja loukkaantui torstain toisessa pelissä Moskovassa ensimmäisessä erässä, ja tutkimuksissa hyökkääjän vamma todettiin niin pahaksi, ettei hän enää tällä kaudella askiin palaa. Masi Marjamäki ei pelannut torstaina ottaen kuitenkin lauantaina paikan Petteri Wirtasen ja Frank Gymerin rinnalla. Tommi Huhtala pelasi viimeksi kakkosketjussa. Talajan lisäksi loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat muutamat pitkäaikaispotilaat.

Tällä kaudella Jokerit on voittanut TsSKA Moskovan pelatessaan kotiyleisön edessä, ja runkosarjan viimeiset kierrokset toivat myös voiton SKA Pietarista. Helsinkiläisten kannalta keskittyminen on silti vain tässä hetkessä. Sillä on merkitystä, että uskovatko he itse jatkopaikkaansa. Isännille tilanne on tukala, sillä pakkovoitto voi luoda mailanpuristusta, mutta TsSKA Moskova ei ole vielä saavuttanut mitään ja sen vierasjoukkue tiedostaa. Tälläisellä kerroinasettelulla Jokerit on väkisinkin potentiaalinen pelivaihtoehto.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Jokerit voittaa maalin tasoituksella Unibetin kertoimella 2,10. Panoksemme on 1,5/5.
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.

Nitro on kuukauden valintamme. Pikakasino ja nopeat kotiutukset. Myös vedonlyönti!

nitrocasino.com