Ilves – Pelicans

Jääkiekon Liigassa keskiviikon yksi mielenkiintoisimmista otteluista pelataan Tampereella, kun Ilves ja Pelicans iskevät yhteen. Kyse on ensimmäisestä Tupsukorvien kamppailusta uuden omistajuustahon alaisuudessa. Sarjataulukossa isännät ovat tällä hetkellä sijalla 12., kun taas lahtelaiset ovat ylemmässä keskikastissa. Kotijoukkue taistelee tiukasti pudotuspeleihin pääsystä, joten pisteet tulisivat tarpeeseen.

Ilves on siis tiukasti pudotuspelitaistelussa, mutta pelivire ei ole erikoisen hyvä. Viiteen edelliseen otteluun tamperelaiset ovat saalistaneet yhden voiton varsinaisella peliajalla ja yhden voiton jatkojen kautta. Se tapahtui viimeksi KalPaa vastaan, kun Jerry D’Amigo, Tapio Laakso ja Otto Koivula ratkaisivat voiton isännille. Ilves on kärsinyt viime aikoina varsinkin isoista puolustuspään ongelmista.

Kymmeneen edelliseen kotiotteluun Ilves ei ole varsinaisella peliajalla saalistanut voittoakaan. Viimeisimmän kerran isännät ovat voittaneet omien kannattajien edessä marraskuun alussa Ässien kustannuksella. Ilveksen kotietu on ollut siis kaikkea muuta kuin merkittävä, mutta voitto KalPasta on nostanut pelaajien itseluottamusta, sillä se antoi käsityksen, että kärkiseuratkin ovat voitettavissa.

Jos Ilveksen kotipelaamista verrataan edellisiin kausiin, on hämmästyttävää nähdä, että tamperelaiset ovat vieraissa olleet sarjan viidenneksi paras seura menestymään, mutta omien kannattajien edessä tilanne on aivan päinvastoinen. Hyvä asia Tupsukorville on, että KalPaa vastaan Hakametsän yleisö antoi hyvää kannustusta omilleen, ja samanlainen meno jatkunee uuden omistuksen alaisuudessa.

Kokonaiskuvassa Ilveksen tekemisessä on varmasti monia ongelmakohtia, mutta ehjien 60-minuuttiesten saaminen on ollut tuskallisen vaikeaa. Karri Kivi on tottunut taikomaan pelaajamateriaaliltaan kaiken irti, mutta varsinkaan hyökkäyspäässä avainpelaajien loukkaantumisiin hänkään ei ole löytänyt hyviä korvaajia. Kotonaan Ilves on tehnyt vain 50 maalia ja se on liian vähän.

Pelicans on saalistanut viiteen edelliseen otteluun kolme voittoa. Lahtelaiset hävisivät viimeksi kotonaan SaiPalle, ja tuossa kamppailussa osalla turkoosipaitojen pelaajista oli valmistautumisongelmia. Sen myönsi päävalmentaja Petri Matikainen, joka ei säästellyt sanojaan kamppailun tauottua. Pelicans pelasi edellisessä vierasottelussa niinkään SaiPaa vastaan napaten voiton vauhdikkaasti lukemin 4-6.

Erinomainen asia Pelicansin kannalta on, että Justin Hodgman on tekemässä paluuta vierasjoukkueen vahvuuteen. Mikäli ei tapahdu iltapäivän aikana mitään uutta, kanadalaistähti on käytettävissä jo Tampereella. Hodgman on Pelicansin ja koko sarjan yksi parhaimmista hyökkääjistä, ja hän yhdessä Ilkka Kangasniemen, Vili Sopasen ja Antti Erkinjuntin kanssa ovat olleet loistavassa iskussa.

Sarjataulukon hyvästä sijoituksesta huolimatta Pelicansin pelaaminen on ollut viime aikoina ailahtelevaista. Tietynlainen tasaisuus on loistanut poissaolollaan, ja varsinkin vieraissa pistepussi ei ole lihonut toivotulla tavalla. Toisaalta yksittäisten pelaajien onnistumiset ovat kannatelleet turkoosipaitoja siitäkin huolimatta, ja ylivoima on ollut tehokasta. Niiden ansiosta lähtökohdat ovat edelleen hyvät.

Kauden aikana Ilves on kärsinyt loukkaantumisista, josta mainitsimme jo hieman aiempana, mutta samaa voidaan sanoa Pelicansista. Hyvä asia lahtelaisille on, että sairaslista alkaa olemaan pian tyhjänä, ja Hodmgan erityisesti on pelaaja, joka tuo valtavasti hyökkäysvoimaa turkoosipaitoihin. Pelicans joutuu kuitenkin tulemaan toimeen ilman maajoukkuekomennuksella olevia Mikko Kousaa ja Erkinjunttia.

Ilvekselle on valitettavaa, että KalPa-ottelusta tamperelaiset joutuivat maksamaan hintaa loukkaantumisten muodossa. Kotijoukkueen Markus Jokinen loukkasi polvensa ja joutuu huilaamaan loppukauden. Isännillä on pitkäaikaispotilaita, ja lisäksi influenssasta kärsineen Ville Meskasen tilanne on epävarma. Loukkaantumiset ovat avanneet luonnollisesti nuoriso-osastolle loistavia näyttöpaikkoja.

Varmuudella on selvää, että Ilves tulee saamaan kauden yhden parhaimman kotiyleisön taakseen. Uusi omistusporras olisi pitänyt tulla seuraan jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Näin kai voi sanoa Vincent Manngardiin liittyen. Mitä tulee ottelun voittoon, Pelicansilla on ollut enemmän maalintekovoimaa ja Ilveksen surkea kotipelaaminen on kääntämässä vaakaa lahtelaisille entisestään.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Pelicans voittaa jatkoaika mukaanlukien xx kertoimella 2,12. Panoksemme on 1,5/5.
  • Pelicans voittaa maalin tasoituksella xx kertoimella 1,67. Panoksemme on 2/5.
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.

Nitro on kuukauden valintamme. Pikakasino ja nopeat kotiutukset. Myös vedonlyönti!

nitrocasino.com