IGT Gaming

Yhdysvaltalainen IGT on yksi kasinoalan jättiläisistä. Tämä ei koske ainoastaan nettkasinoalaa, vaan aivan koko kasinoalaa kivijalkakasinoita ja lottoja myöten. Se on maailman suurin kivijalkakasinoiden peliautomaattien valmistaja. Aikaansa seuraavana yhtiönä IGT on ollut pitkään mukana myös nettikasinopelien valmistuksessa.

IGT:n erikoisuus verrattuna muihin nettikasinopelien valmistajiin on sen pitkä tausta kivijalkakasinoilta. Tämä näkyy siinä, että iso osa yhtiön nettikasinopeleistä on alun perin fyysisten pelikoneiden peleistä nettiversioiksi käännettyjä.

Yhtiön nimi on lyhenne sanoista International Game Technology. Ja kansainvälinen yhtiö onkin, sillä on noin 12 000 työntekijää yli kahdessakymmenessä toimipisteessä ympäri maailman. Firman pääkonttori sijaitsee New Yorkissa, mutta sillä on vahva edustus myös maailman kasinopääkaupungissa Las Vegasissa. Euroopan toimintojen päämaja sijaitsee Roomassa.

Huolimatta jättimäisestä koostaan ja pitkästä historiastaan IGT ei ole erityisen tunnettu eurooppalaisten nettikasinopelaajien keskuudessa. Sen pelejä löytyy kuitenkin monilta kaikken suosituimmilta nettikasinoilta.

Parhaat IGT Gaming kasinot

Oheiselle listalle olemme koonneet kaikki IGT:n pelejä tarjoavat nettikasinot. Listalle ovat valikoituneet näistä vain parhaat, ja joukkoon onkin valikoitunut vain luotettaviksi ja kaikin puolin hyviksi havaittuja pelipaikkoja.

PeliyhtiöBonustiedotTalletusbonusPelaa / lue lisää
ibet
Ibet Vedonlyönti Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 4€
Ilman talletusta:
250xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Mahti
Mahti Kokemuksia
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
VIP-ohjelmaSiirry kasinolle Lue arvostelu
InterCasino

Kierrätys: 40x
Maksimipanos: 6,25€
Ilman talletusta:
100x GemixSiirry kasinolle Lue arvostelu
Jetbull

Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu

IGT Gaming pelit

IGT:n kirjastoon kuuluu kaiken kaikkiaan yli 200 nettikasinopeliä. Iso osa peleistä on kivijalkakasinoiden pelikoneista nettikasinomuotoon käännettyjä. Tällaisia pelejä ovat esimerkiksi yhtiön suurimpiin hitteihin kuuluvat Elvis- ja Cleopatra-kolikkopelit. Nettipuolella IGT onkin keskittynyt lähes pelkästään kolikkopeleihin, lukuunottamatta esimerkiksi Wheel Of Fortune-onnenpyöräpeliä.

Yhtiöllä on muitakin tv-visailuihin perustuvia pelejä, kuten Jeopardy sekä The Price Is Right. Myös monet hittielokuvat ovat kääntyneet IGT:n peleiksi. Esimerkkejä näistä peleistä ovat mm. Indiana Jones, Star Trek ja hieman uudempana The Hangover.

Yhtiön pelien heikkoutena voidaan pitää tietynlaista vanhanaikaisuutta, johtuen pelien kivijalkakasino-taustasta. Monille perinteisempien kolikkopelien ystäville IGT tarjoaa kuitenkin varman vaihtoehdon.

Osa IGT:n nettipeleistäkin jo vanhoja, sillä yhtiö aloitti pelikirjastonsa kääntämisen fyysisestä muodosta nettimuotoon jo 2000-luvun alussa.

IGT Gaming mobiilissa

Hyvin pian nettikasinopuolelle siirtyessään IGT tajusi myös mobiilikasinopelaamisessa piilevän potentiaalin. Yhtiö lähtikin mobiilipelien kehitykseen huomattavasti aikaisemmin kuin monet kilpailijat, jo vuonna 2008. Varsinainen mobiilikasinopelien läpimurto oli tuolloin vielä vuosien päässä.

IGT on siis julkaissut kaikki pelinsä myös mobiilissa jo vuosikymmenen ajan. Alkupään mobiilipelejä on itse asiassa jouduttu jo julkaisemaan uudestaan modernisoituina versioina, sen verran erilaisille älypuhelimille ne olivat vuonna 2008 suunnattu.

Yhtiön mobiilipelit ovat HTML5-pohjaisia, ja toimivat yhtä sujuvasti laitteesta tai käyttöjärjestelmästä riippumatta. Niitä voi pelata yhtä helposti niin iOS-, Windows- kuin Android-laitteillakin.

IGT Gaming jackpot-pelit

IGT:llä on muutamia progressiivisilla jättipoteilla varustettuja kolikkopelejä. Näistä ensimmäinen, Fort Knox, julkaistiin jo vuonna 2005.

Suurimmat IGT-jättipotit on kuitenkin voitettu pelistä MegaJackpots. Potti voitettiin vuonna 2013 ja se oli suurudeltaan noin 2,4 miljoonaa euroa. Myös muutamia muita miljoonaluokan potteja on vuosien varrella maksettu ulos.

MegaJackpots-pottiin on kytketty kolme eri IGT:n peliä, MegaJackpots Cluedo, MegaJackpots Monopoly sekä MegaJackpots Cleopatra.

IGT Gamingin livekasinopelit

IGT on keskittynyt ainoastaan kolikkopelien valmistamiseen, joten livekasinopelejä ei valikoimasta löydä. Yhtiön kivijalkakasinohistorian huomioon ottaen tällaisia voisi kuitenkin toivoa vielä tulevaisuudessa nähtävän.

IGT historia

Yhtiö aloitti toimintansa 1980-luvun alussa kivijalkakasinoiden peliautomaattien valmistajana. Sen asema on tuolla alalla yhä vahva. Esimerkiksi Las Vegasin kasinoiden peliautomaateista iso osa on juuri IGT:n valmistamia. Saman voi todeta vieraillessaan kivijalkakasinolla lähes missä päin maailmaa tahansa.

IGT:n 80-luku meni vahvasti, ja vuonna 1991 yhtiö listautui jo New Yorkin pörssiin. Sama hyväksi havaittu kaava jatkui aina vuoteen 2005 saakka, jolloin IGT päätti laajentaa toimintaansa myös netin puolelle. Tuolloin yhtiö osti mm. Anchor Gamingin, joka oli nettikasinopeleihin keskittynyt yritys. Tämän jälkeen alkoi IGT:n pelikirjaston kääntäminen nettimuotoon.

2010-luvun aikana IGT on alkanut panostaa yhä enemmän nettikasinopelaamiseen, tavoittenaan saavuttaa yhtä vahva asema netin puolella kuin kivijalkakasinoillakin.

18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.