Jalkapallon Veikkausliigan ottelutarjontaa, kierroksen huippukamppailussa paremmuudestaan taistelevat HJK ja SJK. Sarjataulukossa kotijoukkue on tälläkin hetkellä kärjessä, mutta se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Vierasjoukkue on sarjataulukossa viidentenä. Seuroilla piste-eroa on kuuden pisteen verran, ja molemmat miehistöt ovat pelanneet saman määrän kamppailuita. Seinäjokelaiset lukeutuvat tälläkin kaudella helsinkiläisten päähaastajiin, joten asetelmia haettaneen jo loppukaudelle.
Edellisen kerran HJK ja SJK ovat pelanneet vastakkain viime lokakuussa. Tuolloin kohtaaminen päättyi maalittomaan tasapeliin. Viime vuoden puolella seurat iskivät yhteen peräti neljä kertaa, mutta niistä yksi käytiin Suomen Cupissa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana HJK ja SJK pelasivat viime vuonna useita sellaisia otteluita, joissa osumia tehtiin vähintään kolme kappaletta. Tälläkin kerralla maaliodotusarvo ei ole korkealla. Hyvin samanlaista peliä lienee odotettavissa verrattuna ryhmien viimeisimpään otteluun.
Vaikka SJK onnistuikin voittamaan HJK:n Suomen Cupissa, seinäjokelaisten edellinen voitto helsinkiläisistä on Veikkausliigan puolelta lähes muutaman vuoden takaa. Alkukauden perusteella olisi yllättävää, mikäli sarjavitonen onnistuisi nappaamaan sinivalkoisilta edes pisteen. Historialla ei ole sen suurempaa merkitystä, mutta kannattaa muistaa, että HJK on hallinnut täydellisesti Helsingissä pelattuja kohtaamisia SJK:ta vastaan. Seinäjokelaiset ovatkin jääneet jatkuvasti korkeintaan yhteen osumaan.
Edellisellä kierroksella HJK jäi maalittomaan tasapeliin FC Lahden vieraana. Tuossa kamppailussa vastakkain olivat kaksi erinomaisesti puolustavaa miehistöä. Ensimmäisellä puoliajalla helsinkiläiset saivat selvää otetta pelaamisesta, kun taas toinen puoliaika oli ensimmäistä tasaisempi. Silloin mustapaidatkin saivat rakennettua peliä. Pallonhallinta oli viimeksi 56-prosenttisesti HJK:n eduksi, joka sai laukauksia 13 kappaletta. Erityisesti onnistuneissa haastoissa helsinkiläiset olivat selvästi parempia.
Neljään viime otteluun HJK:ta vastaan ei ole onnistuttu maalinteossa kertaakaan. Heidän paras topparipari on ollut Hannu Patrosen ja Faith Friday Obilorin muodostama kaksikko. Samaan hengenvetoon on syytä mainita, että aiemmin pelattu kamppailu HIFK:ta vastaan oli hyökkäyssuuntaan rikkonainen. Varsinkin viimeisen hyökkäyskolmanneksen ratkaisut olivat heikkoja, joten ei ole ihme, kun raitapaidatkaan eivät ole tehneet Ilves-taistoa lukuunottamatta pitkään aikaan yhtä osumaa enempää.
Veikkausliigan maalipörssin kärkeä pitää tälläkin hetkellä hallussaan Kolumbian vasta parikymppinen Alfredo Morelos, joka on onnistunut maalinteossa kahdeksan kertaa. Siitä huolimatta helsinkiläisten ykköshyökkääjä ei ole viime otteluissa päässyt pahantekoon. PS Kemiä vastaan Morelos onnistui maalinteossa, mutta niin HIFK:ta kuin FC Lahtea vastaan parhaille maalipaikoille pääseminen oli vaikeaa. Toki Lahdessa avauspuoliaika tarjosi siis jälkimmäistä puoliaikaa parempaa hyökkäyspeliä.
SJK pelasi edellisellä kierroksella vähämaalisen tasapelin IFK Mariehamnia vastaan. Sitä ennen seinäjokelaiset pelasivat niinikään vähämaalisen tasapelin KuPSia vastaan. Puolustuspelaaminen on ollut lähes yhtä vakuuttavaa verrattuna HJK:hon, mutta hyökkäystehot ovat olleet kateissa. Enemmän kuin yhden osuman tekeminen on ollut liian vaikeaa. IFK Mariehamnia vastaan ottelu oli kaksijakoinen. Avauspuoliaika oli seinäjokelaisilta iso pettymys, kun taas toinen jakso sisälsi loistavaa taistelutahtoa.
Jos palaamme vielä SJK:n edelliseen otteluun, seinäjokelaiset eivät pystyneet avauspuoliajalla liikuttamaan palloa riittävän nopeasti. Toisella jaksolla sarjavitosen pelaaminen oli huomattavasti nopeampaa. Samalla saarelaisten pelaamisesta näkyi väsyminen. Päävalmentaja Sixten Borströmin mukaan asenne oli toisella puoliajalla hyvä, ja jälkimmäisellä jaksolla hän tunnisti pelaajat paremmin. Mikäli miehistö pelaa tälläisellä sydämellä Helsingissä, ainakin tasapeliin on realistinen mahdollisuus.
Omat hankaluutensa SJK:n pelaamiseen tuovat lukuisat loukkaantumisongelmat. Kun seinäjokelaiset matkustivat KuPSin vieraaksi kaikki kolme vaihtoa jouduttiin tekemään loukkaantumisten vuoksi. Aristote Mboma loukkaantui jo puolentunnin pelin jälkeen. Maalin tehnyt Johannes Laaksonen loukkaantui toisen jakson alkuhetkillä ja ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana myös Dani Hatakka joutui jättämään kentän. Richie Dorman on ollut niinikään välillä sivussa terveysongelmien vuoksi. Tällä hetkellä ei ole tiedossa onko tuo nelikko mukana Helsingissä kokoonpanoa valittaessa.
HJK:n ja SJK:n ottelussa lähtökohdat ovat paljolti samanlaiset kuin helsinkiläisten vierailulla FC Lahtea vastaan. Vastakkain ovat kaksi erinomaisesti puolustavaa miehistöä. Maalintekopaikoille pääseminen on varmasti Veikkausliigan tasoon nähden poikkeuksellisen vaikeaa. Edellisen kerran HJK on hävinnyt kotonaan viime syksynä FC Lahdelle, ja muu tulos kuin helsinkiläisten voitto olisi tälläkin kerralla yllätys. SJK on alkukaudella vieraissa pelatessaan vain kerran tehnyt enemmän kuin yhden maalin, mutta heidän puolustuspeli on ollut siis sarjan lähes parhaimmistoa. Pelivalinnat tehdään vähämaalisuudelle.
Pitkävetovihjeet otteluun:
- Alle 2,5 maalia Unibetin kertoimella 1,80. Panos on 1,5/5.