Ding Junhui – John Higgins

Snookerin Players Championshipissä pelataan keskiviikkona viimeiset ensimmäisen kierroksen ottelut. Kiinan Ding Junhui kohtaa huippumielenkiintoisessa kamppailussa skotlantilaisen John Higginsin, joka on edelleen lajin yksi kirkkaimista nimistä. Pelin voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella todennäköisesti Stuart Binghamin, mikäli hallitseva Welsh Openin voittaja onnistuu voittamaan avauskierroksella Anthony Hamiltonin, joka nappasi yllättäen mestaruuden German Mastersissa.

Tällä hetkellä Ding on maailmanlistalla neljäntenä, kun taas Higgins on kuudentena, mutta kerroinasettelustakin huomaa skotlantilaisen ennakkosuosikin aseman. Kiinalainen oli viime kaudella MM-kisojen finaalissa, jolloin tappio tuli Mark Selbylle, mutta valitettavasti aasialaistähden kulunut kausi on ollut varsin repaleinen. Menestymistä on tullut vain muutamassa turnauksessa, ja myös viime aikoina kaveri on ollut hyvinkin vaatimattomassa pelivireessä. Esimerkkinä urakka päättyi Gibraltarin Avoimissa toisella kierroksella, kun David Gilbert onnistui voittamaan tiukan ja jännittävän kohtaamisen.

Vaikka katsoisi mitä turnauksia tahansa, Ding ei ole saanut moneen kuukauteen käytännössä minkäänlaista menestymistä. Kiinalaisen harteilla on sellaiset paineet, että ne voivat vaikuttaa yllättävänkin paljon miehen peliesityksiin, mutta alla on sellaisiakin tappioita, joita ei voida laittaa paineiden piikkiin. Vaikkapa UK Championshipissä urakka päättyi nopeasti Jamie Jonesia vastaan ja Mastersissa heti seuraavana turnauksena Joe Perry murskasi aasialaistähden peräti numeroin 6-1.

Erikoismainintana Ding hävisi Welsh Openissa ensimmäisellä kierroksella Robin Hullia vastaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana suomalainen oli kertonut ottelun jälkeen, että hän pelasi kuin vierasottelussa, sillä voittanut osapuoli sai taputuksia silloin, kun valkoinen meni pussiin. Junhui teki tappiosta huolimatta kaksi merkittävää breikkiä, joista suurempi oli pituudeltaan 73 pistettä. Ottelu oli tasokkaan ja ei niin tasokkaan väliltä, sillä Hull teki yhden 84 pisteen lyöntisarjan, mutta satasia ei nähty.

Uransa aikana Ding on voittanut tietenkin monia miljoonia puntia palkintorahojen merkeissä, ja varsinkin Aasiassa ”Star of the East” on urheilussa yksi tunnetuimmista ja kiinnostavimmista hahmoista yhdessä Kei Nishikorin kanssa. Junhuin otteluita katsotaan sillä tavalla, että sellaisesta voi vain haaveilla Euroopassa. On myös hyvä mainita, että esimerkiksi Pekingiin avattiin vuosi pari sitten aivan tolkuton määrä biljardisaleja, ja myös Suomessakin vaikuttaa siltä, että biljardipelit kiinnostavat yleisesti hyvin.

Ensimmäisen kerran Ding oli ammattilaisena kaudella 2003-2004, joten maailmanmestaruutta kiinalainen on saanut jahdata pitkään. Näillä peliesityksillä on tietenkin sanomattakin selvää, että Cruciblessa ei tule aasialaisjuhlia, sillä Ronnie O’Sullivania, Judd Trumpia ja kumppaneita ei voiteta näin huonolla itseluottamuksella. Breakbuilderissa ja lyöntitekniikassa ”Star of the East” ei anna yhtään tasoitusta muille supertähdille, mutta varsinkin itseluottamus on ollut useita kuukausia turhan paljon kadoksissa.

Higgins voitti viime viikolla Mestarien liigan mestaruuden, kun finaalissa kaatui Ryan Day. Skotlantilaiselle turnausvoitot ovat tuttua puuhaa, sillä urallaan kaveri on voittanut niitä useita kymmeniä kappaleita. Hän on paras yleispelaaja yhdessä Selbyn kanssa, eli tällä tarkoitetaan henkilöä, joka taitaa parhaiten kaikki pelin osa-alueet. Higgins on aina pelatessaan turnauksen kuin turnauksen suurimpia mestarisuosikeita, vaikka kausi pari sitten skotlantilaisella pelivire oli ajoittain dramaattisesti laskussa.

Tällä kaudella Higgins on voittanut paljon, sillä skotlantilainen juhli mestaruutta Champion of Championsissa kuten myös China Championshipissä. ”The Wizard of Wishaw” nappasi ensimmäiseksi mainitussa kilpailussa mestaruuden kaadettuaan finaalissa O’Sullivanin. Puolestaan China Championshipissä vastustajana toimi Bingham, joka on toissavuoden maailmanmestari. Higgins on kuluvalla kaudella ollut myös Skotlannin avoimissa finaalissa ja UK Championshipissä puolivälierissä.

Gibraltarin Avoimet menivät niin Dingin kuin Higginsin osalta heikosti, koska skotlantilainenkin hävisi siellä toisella kierroksella Mark Allenille. Voittaneesta osapuolesta ei ollut epäselvyyttä, sillä ”The Pistol” teki neljä merkittävää breikkiä, ja suurin lyöntisarja oli pituudeltaan 135 pistettä. Higgins on esiintynyt loppuviikkoa lukuunottamatta erinomaisesti ja paljon Dingiä tasaisemmin. Skotlantilainen vaihtoi kausi pari sitten keppiä, ja nykyisellä itseluottamuksellaan hän on konkarinakin tällä viikolla mestarisuosikeita.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Higgins voittaa ComeOnin kertoimella 1,74. Panoksemme on 2/5.
18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.

Nitro on kuukauden valintamme. Pikakasino ja nopeat kotiutukset. Myös vedonlyönti!

nitrocasino.com