Vihjeet

Muutama houkutteleva kohde ja 50x kerroin

Edellisellä kerralla osui vedot mukavasti, vaikkei sinällään yksittäiset vedot ratkaisekaan vaan satojen vetojen tai tuhansien kokonaisuus. Jokainen osuma on kuitenkin kotiinpäin ja ne kelpaavat. Zverev – Schwartzman on kahden hyvin…

Vetoja tenniksen US Openiin

Joitakin mietteitä tenniskentiltä. Tosiaan voittajaa ei veikata vaan kertoimien mukaan valitaan pelikohteet. Haetaan niin sanottuja ylikertoimia, joilla pidemmän päälle jäädään todennäköisesti voitolle. Helppoahan se ei ole, mutta siitä ja myös…

SaiPa – TPS

Jääkiekon Liigan ottelutarjontaa, Lappeenrannassa paremmuudestaan taistelevat SaiPa ja TPS. Suomen korkeimmalla sarjatasolla kiekkoillaan perjantaina usealla muullakin pelipaikkakunnalla. Lähtökohtaisesti turkulaisten vierasvoitto vaikuttaa todennäköisimmältä lopputulokselta, mutta lappeenrantalaiset nappasivat edellisellä kierroksella kauden ensimmäisen…

Kärpät – Pelicans

Jääkiekon Liigan ottelutarjontaa, torstaina pelataan kahdella pelipaikkakunnalla. Oulussa vastakkain asettuvat Kärpät ja Pelicans. Tekstin kirjoittamishetkellä sarjataulukko näyttää edellämainittujen seurojen osalta siltä, että oululaiset ovat kahdeksantena ja lahtelaiset yhtä sijaa korkeammalla….

Pelicans – KooKoo

Jääkiekon Liigassa pelataan tiistaina viiden ottelun mittainen kattaus. Lahdessa paremmuudestaan taistelevat Pelicans ja sarjataulukon kärjessä oleva KooKoo. Heillä on kasassa kaksi voittoa varsinaiselta peliajalta. Ensimmäisen viikonlopun jälkeen sarjataulukossa on luonnollisesti…

Ilves – Tappara

Jääkiekon Liiga käynnistyy muutaman päivän kuluttua, ja Tampereella kausi polkaistaan vauhtiin paikallisottelulla Ilveksen ja Tapparan välillä. Tampereen herruudesta päästään pelaamaan ensimmäisen kerran jo avauskierroksella, ja odotukset kohdistuvat korkeatasoiselle kiekkoviihteelle. Viime…

SaiPa – KooKoo

Jääkiekon Liigassa pelataan perjantaina seitsemän ottelun mittainen kattaus. Samalla maamme korkein sarjataso pyörähtää käyntiin. Lappeenrannassa käydään Kaakon Derby, jossa paremmuudestaan taistelevat SaiPa ja KooKoo. Paikalliskamppailu on erinomainen tapa käynnistää kausi…

JYP – HIFK

Jääkiekon Liiga pyörähtää käyntiin perjantaina. Ensimmäisen ottelukierroksen yksi odotetuimmista kamppailuista pelataan Jyväskylässä, kun HIFK matkustaa JYPin vieraaksi. Viime kaudella samaiset miehistöt pelasivat vastakkain Liigan pronssiottelussa, joten uusinta nähdään heti uuden…

Liigan ennakko kaudelle 2017-2018

Jääkiekon Liigan kausi 2017-2018 on jo ovella, ja valmistelemme sen kunniaksi jokaisesta joukkueesta koostuvan kausiennakon. Tuleva Liigan kausi käynnistyy syyskuun toisena viikonloppuna. Avausviikonlopun pelit käydään tarkalleen perjantaina ja lauantaina 8.–9.9.2017….

18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.

Nitro on kuukauden valintamme. Pikakasino ja nopeat kotiutukset. Myös vedonlyönti!

nitrocasino.com