Jääkiekon Liigan ottelutarjontaa, Lappeenrannassa paremmuudestaan taistelevat SaiPa ja TPS. Suomen korkeimmalla sarjatasolla kiekkoillaan perjantaina usealla muullakin pelipaikkakunnalla. Lähtökohtaisesti turkulaisten vierasvoitto vaikuttaa todennäköisimmältä lopputulokselta, mutta lappeenrantalaiset nappasivat edellisellä kierroksella kauden ensimmäisen…
Jääkiekon Liigan ottelutarjontaa, torstaina pelataan kahdella pelipaikkakunnalla. Oulussa vastakkain asettuvat Kärpät ja Pelicans. Tekstin kirjoittamishetkellä sarjataulukko näyttää edellämainittujen seurojen osalta siltä, että oululaiset ovat kahdeksantena ja lahtelaiset yhtä sijaa korkeammalla….
Jääkiekon Liigassa pelataan tiistaina viiden ottelun mittainen kattaus. Lahdessa paremmuudestaan taistelevat Pelicans ja sarjataulukon kärjessä oleva KooKoo. Heillä on kasassa kaksi voittoa varsinaiselta peliajalta. Ensimmäisen viikonlopun jälkeen sarjataulukossa on luonnollisesti…
Jääkiekon Liiga käynnistyy muutaman päivän kuluttua, ja Tampereella kausi polkaistaan vauhtiin paikallisottelulla Ilveksen ja Tapparan välillä. Tampereen herruudesta päästään pelaamaan ensimmäisen kerran jo avauskierroksella, ja odotukset kohdistuvat korkeatasoiselle kiekkoviihteelle. Viime…
Jääkiekon Liigassa pelataan perjantaina seitsemän ottelun mittainen kattaus. Samalla maamme korkein sarjataso pyörähtää käyntiin. Lappeenrannassa käydään Kaakon Derby, jossa paremmuudestaan taistelevat SaiPa ja KooKoo. Paikalliskamppailu on erinomainen tapa käynnistää kausi…
Jääkiekon Liiga pyörähtää käyntiin perjantaina. Ensimmäisen ottelukierroksen yksi odotetuimmista kamppailuista pelataan Jyväskylässä, kun HIFK matkustaa JYPin vieraaksi. Viime kaudella samaiset miehistöt pelasivat vastakkain Liigan pronssiottelussa, joten uusinta nähdään heti uuden…
Jääkiekon Liigan kausi 2017-2018 on jo ovella, ja valmistelemme sen kunniaksi jokaisesta joukkueesta koostuvan kausiennakon. Tuleva Liigan kausi käynnistyy syyskuun toisena viikonloppuna. Avausviikonlopun pelit käydään tarkalleen perjantaina ja lauantaina 8.–9.9.2017….
Jääkiekon Liigassa ottelut jatkuvat jälleen maanantaina, ja Lahdessa KalPa yrittää napata jatkopaikkaan kolmatta kiinnitystä. Isäntänä toimii tuttuun tapaan Pelicans, jolle neljäs kohtaaminen on erityisen suuri, sillä on valtava ero päästä…
Jääkiekon Liigassa kaksi ensimmäistä puolivälieräsarjaa saadaan käyntiin tiistaina. Niistä toinen käydään kokonaisuudessaan Tampereella, kun kaksi saman kaupungin seuraa iskevät yhteen. Tappara toimii avauskohtaamisessa isäntänä ja vierailijana on Ilves. Tamperelaisille kuten myös…
Jääkiekon Liigassa pelataan maanantaina seitsemän ottelua, jolloin runkosarja saadaan päätökseen. Vaasassa yhteen iskevät Sport ja Ilves. Sarjataulukossa kotijoukkue on toiseksi viimeisenä, kun taas tamperelaiset löytyvät kymmenenneltä sijalta. Isännillä olisi voitolla…