Atletico Madrid – Real Madrid

Jalkapallon Mestarien liigan ottelutarjontaa, keskiviikkona ratkaistaan jatkoonmenijä taisteluparista Atletico Madridin ja Real Madridin välillä. Ensimmäinen välienselvittely päättyi tämän hetken Madridin ykkösseuran nimiin numeroin 3-0, joten ottelupari pääsi hieman lässähtämään. Sillä ei ole punavalkoisille merkitystä, että mitä minä ja monet muut kirjoittavat uskon suhteen. Tärkeintä on, että uskovatko isännät itse mahdollisuuksiin. Henkisesti lähtökohdat ovat erittäin vaikeat, sillä nopea avausmaali on saatava.

Kaikenlaisia ihmenousuja on tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin, mutta Atletico Madrid tarvitsee ensimmäiselle puoliajalle minimissään yhden maalin. Mikäli niin ei tapahdu, kotijoukkueella usko omaan tekemiseen rakoilee varmasti. Madridin jättiläisten avauskohtaamisessa Cristiano Ronaldo oli täysin pysäyttämätön, sillä hän käytännössä taisi ratkaista otteluparin henkilökohtaisella osaamisella. Vaikka tiedossa oli portugalilaistähden nykyvire, edes valkopaitojen kannattajat eivät ehkä odottaneet tälläistä.

Jos palaamme vielä Atletico Madridin ja Real Madridin ensimmäiseen osaotteluun, pallonhallinta oli 61-prosenttisesti valkopaitojen eduksi. He rakensivat maalintekoyrityksiä 16 kappaletta vastustajan neljää maalintekoyritystä vastaan. Jotain punavalkoisten hyökkäyspelin heikkoudesta kertoi se, että vain yksi veto saatiin maalia kohden. Antoine Griezmann ja Kevin Gameiro pelasivat 4-4-2 muodostelmalla altavastaajan hyökkäyskaksikkona, mutta jälkimmäisenä mainittu pelaaja tuli vaihtoon tunnin kohdalla.

Atletico Madrid tunnetaan Euroopan jopa parhaimpana pallottomana joukkueena, mutta ensimmäisessä välienselvittelyssä altavastaajan useat loukkaantumisongelmat olivat kestämättömiä. Oikealla laidalla pelaa yleensä Juanfran tai Sime Vrsaljko, mutta kumpikin olivat loukkaantuneena. Myöskään José Giménez ei ollut viikko sitten pelikunnossa. Lucas Hernández otti paikan oikeana laitapuolustajana, vaikka hänen pelipaikka olisi normaalisti enemmän vasemmalla laidalla. Tähän hyökättiinkin armotta.

Viikonloppuna Atletico Madrid pelasi La Ligassa voitokkaasti Eibaria vastaan. Tuossa kamppailussa ainoa osuma merkattiin Saul Niguezin nimiin. Pallonhallinta oli 56-prosenttisesti punavalkoisten eduksi, jotka rakensivat maalintekoyrityksiä 14 kappaletta. Kummatkin seurat olivat liikenteessä 4-4-2 muodostelmalla, mutta mielenkiintoisena yksityiskohtana silloinen isäntäporukka sai vain kaksi vetoa enemmän maalia kohden. Atletico Madrid sai lopussa punaisen, mutta se tapahtui viime sekunneilla.

Real Madrid pelasi niinikään viikonloppuna voittaen Granadan vieraissa neljän maalin erolla. James Rodriguez ja Alvaro Morata vastasivat kahdestaan kaikista osumista. Pallonhallinta oli 52-prosenttisesti valkopaitojen eduksi, joten sillä saralla peliväline oli yllättävän vähän madridilaisten hallussa. Esimerkiksi Ronaldo ei ollut kentällä, sen sijaan Morata ja Rodriguez hyökkäyksessä kyllä. Muodostelmana toimi 4-2-3-1, jota pystyttiin muuttamaan helposti toisella puoliajalla pelin ollessa selvä.

On sanomattakin selvää, että Atletico Madrid ja Real Madrid tuntevat toisensa läpikotaisin, joten kamppailussa ei pääse käymään yllätyksiä. Seurathan ovat kohdanneet neljän viime kauden aikana noin parikymmentä kertaa. Loukkaantumisista voidaan sanoa se, että Real Madridilta ainakin Gareth Bale ja Pepe taistelevat loukkaantumisten kanssa, kotijoukkueelta mainittiinkin jo puolustuspään terveysongelmat. Mikäli valkopaidat pystyvät edes kerran hyödyntämään sitä, taistelupari on ohi heti.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Yli 1 maali 1. puoliajalla Pinnaclen kertoimella 1,69. Panos on 1,5/5.

 

18+ | Pelaa maltilla. Säännöt ja ehdot pätevät.