Jalkapallon Italian Serie A:n ottelussa yhteen iskevät AS Roma ja Fiorentina. Sarjataulukossa kotijoukkue on tällä hetkellä kolmantena. Vierasjoukkue on puolestaan seitsemäntenä siten, että piste-eroa roomalaisiin on kymmenen pistettä. Edellisen kerran AS Roma ja Fiorentina ovat kohdanneet viime syksynä, jolloin altavastaaja venyi komeaan yllätykseen. Sitä edellinen kohtaaminen oli roomalaisille.
Kaikki kilpailut mukaanlukien viiteen edelliseen otteluun AS Roma on saalistanut neljä voittoa. Viime aikoina kotijoukkue on pelannut kaksi kamppailua Coppa Italian puolella. Isännät voittivat cupin edellisellä kierroksella Cesenan numeroin 2-1. Viime aikoina roomalaiset ovat tehneet kovalla prosentilla maaleja joka pelissä, sillä kahdeksaan viimeiseen otteluun he ovat tehneet joka kerralla ainakin yhden maalin.
Jos käytämme vertailukohtana sitä, että onko AS Roman sarjapeleissä tullut keskimäärin enemmän vai vähemmän kuin kolme maalia, kyse on ollut yhdestä runsasmaalisemmasta seurasta. 22 pelistä 14 kerralla maaleja on tehty vähintään kolme kappaletta. AS Roma on viimeistellyt sarjassa kolmanneksi eniten maaleja heti Juventuksen ja Napolin jälkeen, ja omissa verkot ovat heiluneet toiseksi vähiten.
Edellisessä sarjapelissä AS Roma hävisi yllättäen Sampdorialle numeroin 3-2, mutta kotijoukkue on ollut muuten siis vakuuttavassa pelivireessä. Sampdoriaa vastaan Bruno Peres ja Edin Dzeko viimeistelivät hävinneen seuran osumat. Pallonhallinta oli ennakkosuosikin eduksi 60-prosenttisesti, ja he rakensivat maalintekoyrityksiä 16 kappaletta. Cesenaa vastaan voitto-osumahan syntyi vasta lisäajan lopulla.
Yhdeksän viimeisintä kotiottelua ovat päättyneet AS Roman voittoihin, joten kyse on erinomaisesta kotijoukkueesta. Jotain isäntien hyökkäysvoimasta omien kannattajien edessä kertoo se, että edellisen kerran he ovat jääneet siellä maaleitta viime elokuussa, ja kymmeneen viime kotiotteluun roomalaiset ovat kovalla prosentilla tehneet useita maaleja. Kymmeneen sarjapeliin kotona alla on 28 tehtyä osumaa.
Fiorentina voitti edellisessä sarjapelissä Pescaran numeroin 1-2, kun Cristian Tello ratkaisi kahdella osumalla pelin ”Violan” eduksi. Maalintekoyrityksiä ennakkosuosikki rakensi 22 kappaletta 77-prosenttisella pallonhallinnalla, joten muu kuin vierasvoitto olisi ollut vääryys. Fiorentinakin on pelannut äskettäin Coppa Italiassa, ja kaikki kilpailut mukaanlukien viiteen viime peliin alla on kolme voittoa.
Viiteen edelliseen otteluun Fiorentinan peleissä on neljästi tehty kolme maalia tai enemmän. Vierasjoukkue on ollut hyökkäyspäässä erinomainen, sillä yhtä taistoa lukuunottamatta ”Viola” on tehnyt pitkään aikaan aina vähintään maalin. Seuran sisäisen maalipörssin kärjessä on loistavan kauden pelannut Nikola Kalinic yhdessä Federico Bernardeschin kanssa, joka on antanut hyvää taustatukea.
Äskettäin Fiorentina pelasi erittäin tapahtumarikkaan ja runsasmaalisen ottelun sarjapelissä Genoaa vastaan. Maaleja viimeisteltiin peräti kuusi kappaletta siten, että ennakkosuosikki piti palloa 62-prosenttisesti rakentaen maalintekoyrityksiä 22 kappaletta. Muodostelmana toimi 3-4-2-1, jossa Kalinic oli ainoana hyökkääjänä. Huono uutinen on se, että hän on ollut äskettäin hieman loukkaantuneena.
Hyvä on vielä mainita hieman seurojen terveystilanteesta. Emanuele Spinozzi, Alessandro Florenzi, Diego Perotti ja Juan Jesus lienevät varmuudella sivussa AS Roman vahvuudesta. Fiorentinalta tärkeintä olisi tietenkin Kalinicin pelaaminen, mutta se on vielä epävarmaa. Ciprian Anton Tatarusanu, Gonzalo Rodriguez ja Riccardo Saponara ovat nykyään vierasjoukkueen sairaslistalla.
AS Roman ja Fiorentinan edellistä kohtaamista lukuunottamatta voimme sanoa, että seurojen aikaisemmat välienselvittelyt ovat olleet runsasmaalisia. Etenkin isännät ovat sarjan yksi hyökkäysvoimaisimmista seuroista, joka tekee kotonaan vähintään maalin rajulla prosentilla. Fiorentinakin on kolmeen viime sarjapeliin viimeistellyt kahdeksan maalia, mikä lupaa ottelulle hyvää.
- Ottelun näyttää Unibet TV
Pitkävetovihjeet otteluun:
- Molemmat joukkueet tekevät maalin Unibetin kertoimella 1,72. Panoksemme on 2/5.